Kurittava Isä

 

”Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan. ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa’. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut. Sentähden: ’Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne’; ja: ’tehkää polut suoriksi jaloillenne’, ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.” (Hebr. 12).

Jos emme ahkerasti tutki Raamattua päivittäin, tulee meistä unohtavaisia lukijoita ja kuulijoita. Kaikesta kokemastamme päätellen Herra ei sittenkään ole unohtanut meitä, koska Hän sellaisella tavalla on pysäyttänyt meitä asioilla, jotka eivät meitä miellytä. Herramme itse, vaikka oli jumalallinen, oppi kärsimästänsä kuuliaisuuden. Kuinka voisi meidän kohdallamme olla toisin?

Jos puhumme omistamme ja lähimmäistemme rikkomuksista, esittää heti jokin meidän sisimmässämme vastalauseen alun, koska kuulemamme julistus on nurinkurisella tavalla luonut meille väärän kuvan todellisesta olemuksestamme. Kuinka moni onkaan uskonut tulleensa osalliseksi niin palavasta ja vaikuttavasta julistuksesta, ettei valituissa kuulijoissa enää voida todeta minkäänlaisia rikkomuksia. Moni todella uskoo kaiken täyttymyksen syntyvän yksinomaan oikeiden asioiden kuulemisesta. Tämä on vasta korkeintaan puoliväli matkallamme hengellisellä tiellä. Usko tulee kuulemisesta, ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta. Sana oman ominaisuutensa johdosta saa aikaan synnintunnon ja paljastaa sydämen ajatukset ja aivoitukset. Emme ole todellakaan vastustaneet vääryyttä verille asti, vaan olemme uskoneet saavuttaneemme jotakin ilman todellista katumusta ja parannuksen tekoa. Kurituksen olemme uskoneet ohittaneemme jonkinlaisen ansion perusteella, jolle kuitenkaan ei ole mitään raamatullista perustusta.

Me emme voi kulkea jotakin eri tietä kuin minkä Herrammekin kulki. Me olemme niin väsyneitä ja osaksi toivommekin menettäneitä, koska olemme sallineet luoda itsellemme vääränlaisia odotuksia ja toivomuksia ns. menestysteologian pohjalta. Nämä piirit eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita tuomaan julki sitä, mikä lainauksestamme niin selvästi käy julki. Herra kohtelee meitä todellakin kuin lapsia, ei nykyisen maallisen lainsäädännön mukaisesti, koska jopa ruoskii meitä! Kenelle menisimme valittamaan Isämme käytöstä ja ankaraa kohtelua? Herramme tietää meidän olemuksemme ja muistaa millaista tekoa olemme. Siksi Hän niin selvästi tuo esiin odotuksensa ja vaatimuksensakin.

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11).

”Ja hän sanoi kaikille: ’Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa’.” (Luuk.9)

”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt.10).

Viimeisin lainaus on hyvin ratkaiseva edellisten kohtien ymmärtämiseksi. Meiltä odotetaan jossakin mielessä todella paljon, inhimillisesti ajatellen joskus aivan liikaakin. Itsensä kieltäminen ja jokapäiväinen ristin kantaminen on mahdollista vain yhteydessä Pyhän Hengen voimaan. Kantamamme kuorma ja ies perustuvat Herramme omien sanojen mukaisesti Hänen omaan voimaansa. Ilman Häntä me emme voi mitään tehdä, joten kaiken perustana säilyy Hänen ansionsa kaiken kärsimyksensä kautta. Lahjaksi olemme saaneet, ja vain tätä lahjaksi saamaamme on meidän tarkoitus jakaa lähimmäisillemme koko elämämme ajan. Odotukset eivät siis perustu meihin itseemme, vaan kaikkeen siihen, mitä meihin on asetettu palvelustehtävää varten! Me olemme siis vain välikappaleita, kanavia raikkaalle ja tuoreelle vedelle.

Koulutukseemme kuuluu luonnollisena osana kurinalaisuus, joka huolestuttavassa määrin on kadonnut. Meidän ei tule ihmetellä sitä etuoikeutta, joka suo meille aitoa jumalallista kuritusta ja ohjausta. Me emme käy omaa sotaamme, emmekä siten itse varusta itseämme, vaan me olemme jumalallisen varustuksen varassa. Me emme halua loukata sotilasjohtoamme omine varusteinemme ja omakustanteisin keinoin. Lahjaksi olemme saaneet, ja lahjaksi jaamme!