Haukuntaa laitumella?

”Niinkuin kirjoitettu on: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!’ Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ’Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?’ Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: ’Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin’.” (Room.10).

Kuinka suuri merkitys onkaan meidän äänellämme! On sitten kysymys johtavista asemista tai aivan rivikansalaisista, jää kaikesta kuulemastamme ja näkemästämme jonkinlainen muistikuva, jonka vaikutus saattaa jäädä mieleemme pitkäksi aikaa, jopa loppuelämäksemme.

Olen ollut elämäni aikana muutaman kerran lammaslaitumen äärellä, joten minulla on elävä kuva siitä, mitä Herramme tarkoittaa sanoessaan meille:

”Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.”

”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.” (Joh.10).

Raamattu ei puhu mitään lammaskoirista, joten en tiedä käytettiinkö niitä paimentamiseen tuona aikana. Nykymaailmassa suurin osa lampaanhoidosta perustuu, ainakin suurten laumojen kohdalla paimenkoiriin siinä määrin, että joissakin maissa koirarotu on nimetty tämän tehtävän mukaisesti.

Koira siis paimentaa juoksemalla ja haukkumalla, mutta miten tämä sopii yhteen lainauksemme kanssa? Olemme nyt selvästikin tekemisissä hyvin vertauskuvallisen asian kanssa! Blogimmekin nimi on ”Minun laitumeni lampaat”, joten voinemme nimenomaan tässä ajassa esittää kysymyksen: Olemmeko selvillä siitä, mikä meidän tehtävämme, osamme, on hengellisten lampaiden yhteisön keskellä? Olemme jo melko kattavasti puhuneet äänen merkityksestä ja siitä, kuinka tärkeätä meidän on kuulla Hyvän Paimenemme ääni ja sanat, joiden käsittäminen välillä tuntuu olevan aivan yhtä vaikeata kuin paimenen kutsu luonnollisille lampaille!

Miten kuitenkin on, kun kuuntelee kaikkia seurakunnallisessa elämässä kuuluvia ääniä; olemmeko me todella selvillä siitä, olemmeko me paimenia vaiko paimenkoiria??? Tämä kysymys ikään kuin kuiskattiin hetki sitten korvaani, enkä ole milloinkaan aikaisemmin sitä tullut ajatelleeksi! Miksi seurakunnallisessa elämässä ja sen jäsenten keskellä ei kaikesta äänimaailmasta huolimatta pääse toteutumaan kaikkien tuntema todellisuus:

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps.23).

Huomammeko, ettei puhuta mitään koiran haukunnasta? On kai silti paikallaan lainata Filippiläiskirjettä, luku 3:

”Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.”