Täytä lupauksesi Korkeimmalle!

”’Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.’ Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: ’Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse!’” (Ps.50).

Mistä tulee aito, kiitollinen mieli Herraamme kohtaan? Eikö ensisijaisesti siitä, kuinka me käsitämme mitä Hän on meidän hyväksemme tehnyt, ei ainoastaan tämän maallisen vaelluksen ajaksi, vaan jakaaksensa loppumattoman Elämänsä kanssamme? Kiitollisuutemme osoitukseksi tässä ajassa me emme uhraa eläimiä tai jotakin muuta, vaan kiitollisuutta, mikä erityisellä tavalla miellyttää Herraamme.

Mitä muuta meiltä odotetaan kaiken tämän ylimaallisen hengellisyyden puitteissa? Millainen on todellinen ja aivan käytännöllisen elämän mukainen osuutemme tämän vaelluksemme suhteen? Onko ainoa antava ja lahjoittava osapuoli Herramme  ja Jumalamme, ja ovatko kaikki ajatuksemme vain siinä, mitä Häneltä odotamme mittaamattoman armon ja taivaallisen lahjan puitteissa?

Oikeastaan koko kristillinen maailma on antanut tietoisuuteemme henkilökohtaisena hätänumerona 5015, joka Raamattu Kansalle mukaan kuuluu:

”Huuda minua avuksi ahdistuksen päivänä. Minä vapautan sinut, ja sinä olet kunnioittava minua.”

Miten oikein on, tarvitsemmeko me uskovaisina hätänumeron, vai onko sen jakaminen aiheellista lähinnä uskosta osattomille ihmisille?

Minulla on puhelin, jolla yhtä näppäintä painamalla avautuu järjestelmä, joka vain odottaa minun sanovan mihin tulee soittaa! Usein hätämme on niin kiireinen ja vaativa, ettei numeroiden valitseminen tule kysymykseenkään, kun ehtii vain huudahtaa: ”Auta, Herra Jeesus!” Näin kävi joitakin päiviä sitten kun yöllä keittiössä käydessäni yhtäkkiä pettivät jalat alta! Minulla on kolme eri sairautta ja lääkitystä, jotka kaikki aiheuttavat huimausta. Kuinka vaikeata onkaan odottaa apua itsellensä, kun ympärillä on niin monia paljon sairaampia ystäviä ja lähimmäisiä! Jotta kuitenkin voisin palvella Herraa, rohkenen pyytää aivan erityistä rukousta puolestani ainakin parin vaivani korjaantumiseksi. Mutta tarvitsemmeko Herraa vain hädissämme ja ahdistuksissamme? Mitä tarkoittaa se, kun sanotaan?:

”…täytä lupauksesi Korkeimmalle.”

Mitä ajattelevat ystävämme ja läheisemme, jos soitamme heille vain sairastuttuamme tai muunlaisen hädän ja ahdistuksen tultua kohdallemme? Avioliittoa pidetään vertauskuvallisena seurakunnan suhteelle Herraansa. Me yksittäisinä Herran ruumiin jäseninä olemme mekin aikanaan seisseet alttarilla antaen ”aviolupauksen” pysyäksemme niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä Hänen kanssansa. Mutta onko nykyinen tilanne maailmassa saanut ajatuksemme ja näkemyksemme aivan väärille urille vallitsevan maailmanmenon mukaan, niin ettemme enää ole kykeneviä edes kuvittelemaan mitä todellinen avioelämä sisältää. Elämme avoliiton ja avioeron ”kulta-aikaa”, jossa ei enää anneta lupauksia tai edes ajatella lupauksien sitovuutta, jolle kuvaavaa on lainauksemme jatko-osa!

”Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: ’Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse!’”

Jumalaton mieli, ei ainoastaan maailman keskellä, on jo kautta vuosikymmenien antanut aivan vääränlaisen selityksen niin lupauksille kuin niiden pitämisellekin. Eikö lainauksemme selvästi tuokin julki, kuinka jumalattomuus on avannut suunsa puhuakseen ja selittääkseen Jumalan Sanaa ja Hänen kanssansa tehdyn liiton merkitystä?

Jumalan apu on aina lähellämme ilman numerovalintaakin, mutta Hän ei halua olla vain taustatekijä ja hätänumero, vaan koko elämämme hallitsija ja vallitsija, koska vain Hänessä on todellinen elämämme ja olemisemme:

”…sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö. Hän nöyryytti sinua…” (5.Moos.8).