Älkää juosko perässä!

”Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.” (Ef.1).

Eilen kirjoitimme ulkonaisista tapahtumista, jotka joillekin uskovaisille ovat merkittäviä, tunnusteoista ja ihmeistä. Voi sitä, joka ei mitään senkaltaista pysty tuomaan julki toiminnassaan!

Me kaikki kaipaamme jotakin todellista tapahtuvaksi, Jumalan puuttumista niin omaamme kuin seurakunnankin elämään. Me toki rukoilemme ja huokailemmekin oman paikkakuntamme, oman maamme puolesta, mutta yhä harvempi taitaa rukoilla maailman puolesta, koska se entistä selvemmin kulkee omaa tietänsä. Mutta voisiko kaiken kaikkiaan olla kysymys siitä, että hengellisen kamppailun ja kaipausten painopiste on jossakin määrin asetettu väärin, ei Herramme, vaan itsemme taholta? Me odotamme ja kaipaamme kokea niin monenlaista, mikä tuntuu jääneen menneisyyteen, joka monen mielestä oli niin paljon parempi. Mutta mikä on tärkein kiintopiste, ankkuroimisen paikka? Siitä varmaankin puhuu tämänpäiväinen lainauksemme.

”…niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.”

Maallisilla ja inhimillisillä mitoilla ja käsitteillä ei ole mitään tekemistä sen juurtumisen ja perustumisen kanssa, johon Herran Henki tässä viittaa! On kysymys ylimaallisista mittasuhteista, joiden käsittämisellä uskon kautta, ei järjen kautta, on ratkaiseva merkitys koko elämällemme! Meille korostetaan Kristuksen rakkauden, Hänen täyteytensä merkitystä, joka perustuu, ei ulkonaisiin, vaan sisäiseen elämään, joka määrittää sitten ulkonaisiakin tapahtumia.

Me odotamme ja toivomme näkevämme ja kokevamme joitakin mieleemme syöpyneitä hengellisiä asioita, konkreettisessa ja päivittäisessä elämässä. Me kaipaamme silmin ja korvin havaittavaa herätystä ja jumalallista liikehdintää, mutta missä se on? Tapahtuuko sellaista vielä tällaisessa ajassa, jossa paha näyttää saaneen ylivallan? Luimme jo Jumalan kaikesta täyteydestä ja taivaallisista mittasuhteista. Missä nämä äärettömän arvokkaat ja tarpeelliset rikkaudet sijaitsevat? Mistä mahdollinen herätys ja jumalallinen liikehdintä alkavat, missä ne sijaitsevat tällaisen vallitsevan hiljaisuuden aikana? Mistä etsiä kaipaamaamme? Kuka saa etuoikeuden olla laukaisemassa käytäntöön jumalallisen liikehdinnän? Tätä miettii moni, hapuillen hengellisestä tilaisuudesta toiseen, tarkkaillen kuulemiensa sanomien ja julistusten sisältöä.

Aikanaan kirjoittajaakin punnittiin ja mittailtiin tarkkuudella, joka sai suorastaan nolostumaan! Selvästikin löytyi niin paljon arvosteltavaa ja tuomittavaa, että onneksi kirjoittaja unohdettiin lähes täysin. Ei ollut ulkonaista olemusta ja taitoja, lahjakkuuksia, jotka olisivat saavuttaneet ihmisten arvostuksen! Saman sai kokea moni muukin veli ja sisar aivan ansiottomasti, joutuen kirjoittajan tavoin monien hampaiden purtavaksi! Mutta miten lohduttautua, mihin panna toivonsa? Vieläkin pätee peruuttamattomasti, tässä ajassa erikoisesti:

”Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ’Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.’ Ja hän sanoi opetuslapsillensa: ’Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä. Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.” (Luuk.17).

Miettikäämme ja pohtikaamme tätä mitä elävintä ajankuvaa:

”…sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.”

Näin on aina ollut ja tulee olemaan loppuun asti! Käsitätkö nyt toden teolla, missä hengellinen ja jumalallinen painopiste on! Meidän ei tarvitse, emmekä saakaan, juosta kenenkään ja minkään perässä!