Emme pääse pakoon!

”Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa, kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?” (Hebr.2).

Me olemme miljoonien ja jälleen miljoonien ihmisten tavoin tulleet kosketuksiin Hyvän Sanoman kanssa. Voisiko niin moni ihminen olla väärässä, saatamme omien epäilystemme hetkillä pohdiskella. Käsitämmekö todella millaiset asiat olemme kohdanneet?

Tiedostamme tavallaan valinnan vapauden, koska meille on opetettu, ettei Jumala pakota ketään seuraansa, mutta tiedostammeko mitä merkitsee olla välittämättä tästä armollisesta tarjouksesta päästä yhteyteen Luojamme, Elävän Jumalan kanssa? Riittäisikö se, että tunnustamme asian tärkeyden ja todellisen olemassaolonkin, mutta emme katsoisi sen mitenkään erikoisemmin velvoittavan meitä?

Miksi vihamieliset voimat haluavat kuljettaa meidät mahdollisimman nopeasti kaiken hengellisen tiedon ja julistuksen ohitse, uskovaisetkin? Miksi nämä vallat haluavat tehdä Raamatusta vanhanaikaisen, ihmisten laatiman kirjan, jonka sisällön ne kylläkin suovat omaksuttavaksi uskonnollisena tietona, mutta ei missään tapauksessa Uutena Elämänä, yhteytenä Luojan kanssa? Mitä aivan käytännössä sisältää lainauksemme meille tänä päivänä?

”Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse.”

Kuuleminen ei ole niin viaton ja vaaraton asia kuin mitä helposti ajattelemme! Kuuleminen tuo aina vastuun yllemme, kun kysymys on Jumalamme vaikuttamasta äänestä, olkoon se sitten enkelien tai ihmisten välittämää.

”…kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti…”

Evankeliumia ei julisteta ihmisen tahdosta, vaan Herra Itse on lähettänyt omansa kaikkeen maailmaan välittämään tiedon Hyvästä Sanomasta, lunastussuunnitelmasta, jonka Hän tahtoisi toteutuvan jokaisen ihmisen kohdalla! Me emme voi paeta sitä todellisuutta, minkä eteen meidät on asetettu sananjulistuksen kautta! Tässä kohden kuitenkin herää eräänlainen, kai oikeutettukin epäilys! Miksi niin sanotulla seurakunnalla ei ole ollut parempi menestys sille uskotussa tehtävässä? Mitä se on tarjonnut tälle maailmalle pelastuksen välittämiseksi? Mitä tähän on sanottavana Paavalilla?:

”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi?” (Gal.1).

Me saatamme omata hyviä, inhimillisiä tarkoitusperiä saavuttaaksemme mahdollisimman monia… kenelle, mihin? Omaan ryhmittymäämme, omaan seurakuntaamme? Kenelle pyydämme olla mieliksi?

”…kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?”

Jumala voi siis vahvistaa vain valtuuttamansa ja Itse alullepanemansa sananjulistustehtävän! Nykyajassa liikutellaan toki suuria ihmisjoukkoja ja herätetään mielenkiintoa jopa aivan toisenlaisella evankeliumilla, mutta kaiken tällaisen lopputuloksena on vain:

”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” (1.Kor.15).

Ihmisiä miellyttävä julistus tekee sen, mihin se on kykenevä: se sitoo ihmiset vain tämän elämän aikaiseen!