Eilen istuin hyvän tovin tietokone sylissäni, mutta
mieleni oli kuin tyhjä avaruus. Käsitin selvästi, että nyt oli yksi niistä
päivistä, jolloin ei ole tarkoitus kirjoittaa mitään. Näissä tilanteissa
mieleeni tulee aina vanhanliiton kohta:
”Ja joka kerta,
kun pilvi kohosi asumuksen päältä, lähtivät israelilaiset liikkeelle; näin oli
koko heidän vaelluksensa ajan. Mutta milloin pilvi ei kohonnut, he eivät
lähteneet liikkeelle, ennenkuin sinä päivänä, jona se taas kohosi. Sillä Herran
pilvi oli päivällä asumuksen päällä, ja yöllä oli pilvessä tulen hohde kaikkien
israelilaisten silmien edessä; näin oli koko heidän vaelluksensa ajan.”
(2.Moos.40).
Eikö pääasia selvästikin ole se, että Herran läsnäolo on
kanssamme joka päivä, olemme sitten liikkeessä tai hetken paikallamme? Kunpa näin
olisi koko vaelluksemme ajan, niin että saamme olla osallisia siitä levosta,
johon Herramme meitä kutsuu. Tulossa on täydellinen lepo, mutta omalla ajallaan
Herramme lausuu meille lempeällä äänellään:
”Tulkaa te
yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän. (Mark.6).
”Tulkaa te, sinä, minä!” Pelkkä uskomus Herramme
läsnäolosta ei siis riitä, vaan meidän tulee noudattaa Hänen kehotuksiaan ja
ohjeitaan, toiveitaan! Meidän tulee toimia Hänen neuvojensa mukaisesti. Tällä hetkellä
tulee mieleeni monen ihmisen tarve saada joka päivä jotakin uutta, vaikka
olemme tekemisissä ikiaikaisen Evankeliumin kanssa!
Tehtävänäni oli aikanaan säännöllisin väliajoin lähettää ihmisille
hengellisiä kasetteja, joista osalle annoin otsikon, nimen, ja jätin pois
päivämäärän, pitäessäni sisällön merkitystä suurempana kuin puheen ajankohtaa. Siten
oli mahdollista varautua kerralla useamman kuukauden tarpeisiin. Mutta millainen
suoranainen meteli siitä syntyikään, joidenkin ihmisten syyllistäessä minut
manipuloinnista! Heille oli elintärkeää tietää päivälleen milloin mikin puhe
oli pidetty, jotta heillä säilyi tietoisuus ”tuoreen hengellisen ruuan
saamisesta”!
Kuinka ahdistavia aikoja ja henkisiä paineita mahtuukaan itse
kunkin elämään! Samaan asiaan liittyy se puoli todellisuutta, että niin itse
kuin muutamat tuttavanikin esitimme aikanaan useaan kertaan kysymyksen, jonka
tuli testata heidän tarkkaavaisuuttaan. Vaikka he tuskin toteuttivat mitään
kuulemastaan, he kuuluttivat jatkuvasti, vuodesta toiseen, kuinka valtava se ja
se saarna oli! Mutta kun heti tämän ylistyksen jälkeen kysyttiin, mitä
saarnassa oli sanottu, seurasi totaalinen vaikeneminen tai uusintatoteamus: ”Saarna
oli valtava!”
Minusta ei ole tällaiseen toimintaan, ei sitten
ollenkaan! Mitä hyödyttää kuuleminen, jos ei todellisuudessa kuule kuin vain saarnaajan
karismaattisen äänen? Blogissamme on pian 1400 kirjoitusta, joiden jokaisen
uskon olevan tuoretta hengellistä ruokaa riippumatta siitä, milloin se on
kirjoitettu tai julkaistu! Väliin jäävät päivät eivät ole ollenkaan
ratkaisevia, vaan se, mistä Herramme mainitsi hiljattain:
”Katsokaa siis,
miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole,
otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan.” (Luuk8).
Mihin perustuu aito kuuleminen? Sydämen sisimmän
asenteeseen, hengelliseen korvaan, joka on viritetty Hengen taajuudelle!
”Niinkuin
kirjoitettu on: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa
julistavat!’ Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä
Esaias sanoo: ’Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?’ Usko tulee siis
kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn:
eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: ’Heidän äänensä on kulkenut
kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin’.” (Room.10).
Jätän tämän itse kunkin mietittäväksi ja Hengen
selitettäväksi! Mitä tarkoittanee se, kuinka erikseen mainitaan ”Heidän äänensä”
ja ”heidän sanansa”? Tarkoittaneeko se sitä, etteivät riitä pelkät sanat, vaan
että meilläkin on oltava Hyvän Paimenen ääni, Hänen Sanansa lisäksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti