Ettei kukaan kerskaisi!

”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.  Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Ef.3).

Jokaisen ihmisen luontaiseen olemukseen sisältyy tietynlainen narsismi, joka ajoittain nostaa päätään joutuessamme tilanteisiin, joissa koemme tarpeelliseksi suorittaa jonkinlaista vertailua. Kuinka pitkälle tämä luontainen piirre pääsee esiintymään, riippuu todella suuresti asenteistamme, joita määrittää itsetietoisuutemme. Minkä annamme hallita ajatuksiamme, sisäistä määrittelyämme? Jos pidämme itseämme edes jollakin tavoin ansioituneena uskovaisena, luottaen hengellisyyteemme, jonka uskomme olevan jossakin määrin lähtöisin itsestämme ja luontaisista ansioistamme hyväntekijöinä, perustamme kaiken päättelymme jonkinlaiseen vertailuun, tiedostamme sitä tai emme! Oikeastaan kaikki pätemisen tarve perustuu vertailuun, mitä aito hengellisyys ei katso tarpeelliseksi eikä suotavaksi. Siitä huolimatta olemme valmiit sulkemaan silmämme ja korvamme tätä koskevilta varoituksilta. Luimme juuri:

”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”

Jostakin syystä tulee mieleeni ajatus, että monet pitävät itseään Jumalan lahjana ja voivat sillä perusteella asettaa tärkeysjärjestyksiä mielensä mukaisesti! Mitä voimme ottaa lisätodisteeksi totaaliselle ansiottomuudellemme!

”Niin he sanoivat hänelle: ’Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?’ Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.’ He sanoivat hänelle: ’Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua?’” (Joh.6).

Saarnaaja oli totisesti oikeassa sanoessaan, ettei mikään olennaisesti muutu, vaan pysyy entisenlaisena! Esiintymistapa on vain erilainen! Nykyään juuri kukaan ei verbaalisti tuo esiin tarvettaan nähdä tunnustekoja ja ihmeitä, mutta entistä enemmän tuntuu toistuvan edellisen kaltainen tilanne uskonelämän alueella. Vaikka ei tapahtuisikaan mitään konkreettisen todellista ihmettä, luo ihmismieli niitä tavalla tai toisella, noustakseen jonkin päälle, seisoakseen vähintään päätä pidempänä muiden yllä!

Tulee mieleen paluuni Afrikan - matkaltani. Kuinka monet tuntemani uskovaiset odottivatkaan mukanani saapuvan suuren määrän tunnustekoja ja ihmeitä, suodakseen minulle kerrankin jonkinlaista arvonantoa. Kokouksissa ihmisten silmistä ja olemuksesta kuvastui jotakin tämänkaltaista:

”Tee nyt niitä hyviä töitä, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me voisimme niissä vaeltaa!”

Miksihän vasta nyt tietoisuuteeni nousee se seikka, ettei minua juuri koskaan arvostettu yleisissä piireissä! Nyt jälkeenpäin ajatellessani kokoontumisiamme ja ihmisten reaktioita kuulemaansa käsitän, etteivät ihmiset niinkään odottaneet minulta tunnustekoja ja ihmeitä jotta he uskoisivat puhutun! Mitä he odottivat? He odottivat välitykselläni, tai puhumani välityksellä itse nousevansa jonkinlaiseen erityisasemaan! Siitä todistavat lukemattomat tilanteet, etenkin lähetysmatkani jälkeen!

Joidenkin pettymys oli suunnaton, kun ei keskuuteemme sittenkään tullut suurta muutosta, suurta herätystä, vaikka kirjoittaja oli ollut Afrikassa! Hän tuli sieltä kotiin uupuneena ja yli kymmenen kiloa laihtuneena. Hän ei vastannut ihmisten odotuksia, mutta ei hänellä ollut syytä erikoiseen masennukseenkaan! Jotkin maineikkaat julistajatkaan eivät olleet tarkemmin ajatellen sen paremmassa asemassa sen paremmin vierailujen kuin äänitteidenkään suhteen. Ihmiset istuivat kokouksissa haltioitunut ilma kasvoillaan, ollen vakuuttunut jokaisen ajatuksen ja lauseen totuudellisuudesta, mutta… mutta… mitä mutta?

Kuinka usein tapaamisissa menikään keskustelu edelliseen saarnaan ja opetukseen, ja kuulijat olivat aivan haltioituneita kuulemansa johdosta, mikä oli ollut jälleen kerran aivan valtavaa, valtavaa, valtavaa! Mutta kun kuulustelija halusi tietää mitä tämä valtava saarna oli sisältänyt, mitä oli sanottu, ei vastaukseksi löytynyt yhtään ainoata ajatusta! Mitä oli siis tapahtunut haltioituneessa kuulijassa julistuksen aikana???