Mitä sydämessämme on?

”…sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö. Hän nöyryytti sinua…” (5.Moos.8).

Nöyryytys ei miellytä ketään meistä, mutta mitä olisimmekaan ilman Herramme hellää huolenpitoa? Mitä olemme lukeneet jo useita kertoja?:

”Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee. Sinun vaatteesi eivät kuluneet yltäsi, eivätkä sinun jalkasi ajettuneet näinä neljänäkymmenenä vuotena. Tiedä siis sydämessäsi, että Herra, sinun Jumalasi, kasvattaa sinua, niinkuin isä kasvattaa poikaansa. Ja noudata Herran, sinun Jumalasi, käskyjä, vaella hänen teitänsä ja pelkää häntä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, vie sinut hyvään maahan…” (5.Moos.8).

Me olemme, näköjään itse sitä todella tiedostamatta, eläneet mitä suurimpien ihmeiden keskellä, koskapa vielä olemme matkalla! Meitä on koeteltu ja meitä koetellaan edelleen, mutta emme vielä ole valmiita rauhantilaan, jota kaipaamme! Me olemme aikanaan jättäytyneet Taivaallisen Kouluttajan korkeakouluun, jonka oppisuunnitelma on laadittu jo ennen aikakäsitettä.

Muinoin kansa sai kokea ainakin omasta mielestään puutetta niinäkin aikoina, kun se oli oikeutettu ilmaisaterioihin vuosien ja vuosien ajan. Mitä me pidämme nöyryytyksenä, nöyryyttävänä? Asettaudummeko tuonaikaisen Israelin kansan näkemyksiin nyt aikana, jolloin koko ajankulku tuntuu puuduttavalta ja yksitoikkoiselta? Olisiko aidan takana sittenkin jotakin parempaa, ns. maailman puolella?

Kuinka naurettavaksi olemmekaan valmiit tekemään itsemme karun vaelluksemme johdosta, kun hengellinen selkä kipeytyy kumarrellessa poimimaan päivittäistä ruoka-annosta, hengellistä mannaa! Aikanaan manna laskeutui aina maahan, ripauksina, ei helposti astian täyttävinä klöntteinä! Kaiken tämän keskellä osoitetaan mielemme horjuvuus ja tasapainottomuus! Mihin vertaamme vaivannäköämme, jota niin helposti pidämme nöyryytyksenä? Olemmeko täysin unohtaneet, kadottaneet tietoisuudestamme sen karun tosiasian, että omat valintamme ja oma itsepäisyytemme ovat useimmiten saattaneet meidät erämaavaellukselle, jolla hoiperrellessamme pyrimme selittämään itsellemme ja toisillemme masennustamme:

”Mutta heidän keskuuteensa kerääntyneessä hylkyväessä heräsivät himot, ja niin israelilaisetkin rupesivat jälleen itkemään, sanoen: ’Voi jospa meillä olisi lihaa syödäksemme! Me muistelemme kaloja, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, kurkkuja, melooneja, ruoholaukkaa, sipulia ja kynsilaukkaa. Mutta nyt me näännymme, sillä eihän täällä ole mitään; emme saa nähdäkään muuta kuin tuota mannaa.’” (4.Moos.11)

Millaista tragikomiikkaa tuona aikana kaikkien ihmeiden ja tunnustekojen keskellä! Miten ailahtelevainen ja valmis aivan mielettömiin kuvitelmiin onkaan ihmisen mieli! Kiitämmekö Jumalaa siitä, että Hän on suonut meille kaiken tämän ylittävää viisautta, niin ettemme missään suhteessa ole noiden ihmisten kaltaisia?

Mihin oikein vertaisimme itseämme ilman suurempaa nolostumista? Käsitämmekö ollenkaan millaisten jokapäiväisten ihmeiden ja Hengellisen Mannan keskellä elämme?

”Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.  Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.' Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Matt.13).

”Me muistelemme kaloja, joita söimme Egyptissä ilmaiseksi, kurkkuja, melooneja, ruoholaukkaa, sipulia ja kynsilaukkaa!”

Voitaisiinko todellisuutta paeta suuremassa ja sokeammassa määrin? Mitä tarjosi tämä maailma meille tuhotessansa meitä orjuudessa, sitäkö muistelemme kaihomielin?