”Mikä Apollos
sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet
uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin
antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin
ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun
antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava
oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te
olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” (1.Kor.3).
Katselin eilen tuntikausia satelliittilähetystä Lontoon tulipalosta.
Saksalainen uutiskanava keskittyi tapahtumaan jättäen kaikki muut tapahtumat
sivuun. Eikö meilläkin tulisi olla uutisia, jotka nousevat korkeimpaan
tärkeysjärjestykseen?
Olin aikanaan parillakin paikkakunnalla palomiehenä ja
näin monia tulipaloja, suuriakin, mutta ei mitään Lontoon paloon verrattavaa! Paloasema
ei ollut kaukana, vain noin korttelin päässä, mutta kuntoni oli melko heikko,
niin että olin kylläkin paikalla ajoissa, mutta niin hengästyneenä että pystyin
pukeutumaan haalariin vasta paloautossa!
Aikanaan jouduimme muuttamaan kerrostalossamme riehuneen
tulipalon johdosta, joten omakohtainen kokemus vaikuttaa vieläkin elämääni.
Olin kehnonlainen palomies huonon kuntoni johdosta. Armeija
oli luovuttanut minut terveydellisistä syistä paikkakunnan palolaitoksen
käyttöön, niin ettei minua kutsuttu kertausharjoituksiin. Jälkeenpäin ajatellen
asia oli melko koominen, sillä olen koko ikäni ollut allerginen hyvin monille
erilaisille pölyille! Miten sopivat yhteen tällainen allergia ja palomiehen
virka?
Tämä tuli mieleeni jälleen kerran esiin ottamastani
lainauksesta, jossa puhutaan palvelijoista. Se sisältää jotakin sellaista,
mistä on tullut suoranaisesti pohja uskonelämälleni.
”Mikä Apollos
sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet
uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin
antanut.”
Kuinka tärkeä ajatus sisältyykään sanoihin: ”Palvelijoita
sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut!” Minä olin
palomiehenä, jolla ei ollut minkäänlaisia virkaan kuuluvia kykyjä, mutta
kelpasin joukon mukana yksinkertaisiin tehtäviin. Näin on suurin osa elämäämme,
mutta ei jumalallisella alueella! Jumalan on täytynyt antaa minulle
jonkinlainen tehtävä, joka itsellenikään ei ole täysin selvä. Miksi uskon tähän
tehtävään? Jos niin moni Ahmed Ahne kautta vuosikymmenien halusi kalifiksi
kalifin paikalle, täytyi minulla olla jotakin kadehdittavaa ja haluttavaa!
Me tiedämme varmuudella, ettei kukaan ihminen
todellisuudessa voi ottaa jonkun toisen paikkaa, etenkään Jumalan antamaa
virkaa. Ahmed Ahne voi istuutua monenlaisille paikoille tönittyään jonkun pois
istuimeltaan, mutta jonakin päivänä on tuo istuin osoittautuva tuliseksi
paikaksi!
Näin ollen voimme turvallisesti todeta:
”Ja nyt minä uskon
teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen
rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen
joukossa.” (Apt.20).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti