Elämään sisälle! 2

”Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: ’Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?’ Niin hän sanoi hänelle: ’Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä.

Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.’”

(Matt.19).

Tiedostammeko oikealla tavalla uskoon tulomme merkityksen ja tarkoituksen? Olemmeko selvillä siitä, että samalla olemme liittyneet jumalalliseen korkean tason orkesteriin, jonka tarkoitus on soittaa taivaallisia säveliä sellaisessa sopusoinnussa mitä ei koskaan aikaisemmin ole missään havaittu?

Mikä on orkesterin perusperiaate? Kurinalaisuus viimeisintä piirtoa myöten! Jokainen orkesterin jäsen käy lävitse joskus ankaraltakin tuntuvan yksityisopetuksen saavuttaakseen tarvittavan taidollisuuden. Ja mikä erikoisinta, yksityisopettajana toimii kaikkein Korkein ja Arvovaltaisin kapellimestari, joka sitten johtaa koko orkesterin esitystä maailman näyttämöillä.

Mikä on yksittäiselle soittajalle tärkeintä käsittää? Todella korvia ja sydämiä hivelevän esityksen aikaansaamiseksi tulee jokaisen tiedostaa oma asemansa tämän yhteisön keskuudessa. Käyttämäämme soitinta emme ole itse valinneet, vaan valinnan on suorittanut Kapellimestari oman hyvän tahtonsa mukaisesti. Kunkin on tyydyttävä siihen instrumenttiin, mikä Viisaimman Tahdon Voima on hänen käteensä asettanut.

Todellista sointia ja koskettavuutta eivät aikaansaa kookkaimmat, näkyvimmät ja äänekkäimmät soittimet, vaikka ne hämmästyttävässä määrin aikaansaavat kateutta ja paheksuntaakin niiden joukossa, jotka saavat soittimensa mahtumaan tavalliseen olkalaukkuun. Kaikelle on oma ajankohtansa ja paikkansa, niin että koko orkesteri saattaa lukemattomine osallistujineen pitempiäkin aikoja säestää jotakin huilun tai oboen soittajaa. Triangelin soittaja saattaa pitää käsiään sylissään pitkiäkin aikoja, mutta aivan lähellä on mikrofoni, joka oikean hetken tullessa saa hänen kilautuksensa kuulumaan koko orkesterin ylitse!

On suorastaan hassua ylistää isojen lautasten tai bassorummun soittajaa kateuden kalventaessa kasvot. Sen kummallisemmassa asemassa ei todellisuudessa ole näyttävinkään torvi tai sellokaan, vaan kaikki ovat osa yhtä, suurta kokonaisuutta, joka on oppinut kurinalaisuudessa soittamaan oikealla hetkellä oman osuutensa oikealla voimakkuudella ja kosketuksella. Milloin opimme aivan uudella tavalla tiedostamaan kaiken tämän, jotta koko maailma saisi ihmetellä Taivaallisen orkesterin harmonista, sopusointuista soitantaa? Miksi emme osaa arvostaa omaa triangeliamme tai huiluamme, joka huomaamattomasti kulkee mukanamme pienessä laukussa? Emmekö tajua esim. sellonsoittajan vaivaa soittimensa kuljettamisessa?

Jokainen soittaja on tarpeellinen, eikä kenenkään tule kadehtia toistaan, kunhan vain tarkkaamme nuotteja!

”Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen (orkesteriin), niinkuin hän on tahtonut. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. Silmä ei saata sanoa kädelle: ’En tarvitse sinua’, eikä myöskään pää jaloille: ’En tarvitse teitä.’ Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä; ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme; mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.” (1.Kor.12).

Mitä jos lukisit koko luvun Raamatustasi?