Armon Sanan hallussa!

”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.” (Apt.20).

On oikein että meillä on huoli lähimmäisestämme, mutta olemmeko käsittäneet mistä todella on kysymys? Mikä on meidän osuutemme, vastuumme hengellisestä kehityksestä ja kasvusta? Mitä sanoo veljemme Paavali toisaalla?:

”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” (1.Kor.3).

Mistähän oikein olemme saaneet sellaisen mielikuvan ja käsityksen, että me olisimme jonkinlaisia toinen toisemme kasvattajia? Sana ei tunne tällaista käsitettä meidän kohdallamme, vaan toteaa lain olevan tekijä, kasvattaja, joka saa meidät etsimään Kristusta.

”…ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on, ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus, ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto: niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta…” (Room.2).

Voitaisiinko asia selvemmin julkituoda? Mikä on osoittautunut selvimmäksi piirteeksi tällä alueella? Tämä opetus kohdistuu hämmästyttävässä määrin lähimmäiseen, ei opetuksen levittäjään! Tieto ja taito ovat hyväksi, mutta vain rajallisesti toisille jaettavaksi! Millaisia kuvitelmia ihminen voikaan pitää todellisuutena!:

”…ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus, ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto…”

Vaikka puhutaan Evankeliumista ja sen tuomasta vapaudesta, on lain kuvitelmissamme tuoma ”tieto ja totuuden muoto” niin lähellä meitä jokaista, että emme sitä useinkaan havaitse ollenkaan kaiken sanahelinän joukosta! Siksi iloitsen suunnattomasti veljeni Paavalin selvääkin selvemmästä todistuksesta ja elämän asenteesta:

”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.”

On siis kysymys asioista, joita me vain voimme suositella ja viedä eteenpäin jumalallisina lähettiläinä, mutta joita ei meistä kukaan ole kykenevä antamaan toiselle ihmiselle, ei läheisimmällekään!

”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.”