Kiivaus hyvään!

”Senjälkeen Joosef toi isänsä Jaakobin sisään ja esitti hänet faraolle. Ja Jaakob toivotti faraolle siunausta.” (1.Moos.47).

Olen hengessäni tuntenut hyvin voimakkaana ilmapiirin, joka ajattelee olevan turhaa ja suorastaan väärää rukoilla suurten johtajien puolesta ja toivottaa heille siunausta. Mieleeni on noussut edellinen lainaus useaan kertaan aivan erikoisella tavalla. Se on synnyttänyt olemuksessani hyvin voimakasta, uudenlaista jumalanpelkoa. Me olemme vuosikymmenien aikana pitäneet itseämme hyvin valveutuneina ja esimerkillisinä uskovaisina, etenkin laajan raamatuntuntemuksemme johdosta.

Mutta mistä johtuu kaikki odottamaton ja käsittämätön synkkyys ja suoranainen pimeyskin kaiken kristillisen kokemuksen keskellä? Se tulee esiin tietynlaisena epävarmuutena ja epätietoisuutena: onko Jumala todella kanssamme, kun kaikenlaista aivan odottamatonta tapahtuu, missä ovat Hänen luvatut siunauksensa? Mehän noudatamme Hänen Sanaansa ja tahtoansa kaikin tavoin! Kaikin tavoinko? Mitä aikaansaavat ajatuksemme ja asenteemme päivittäisessä elämässä? Me olemme selvääkin selvemmin ihmiskunnan viimeisissä hetkissä, mutta miten me jaamme kaikkea kokemaamme hengellistä hyvää ja tietoisuutta ympäristöömme ja kauemmaksikin?

Jokin sisimmässäni alkoi vapista kirjoituksemme lopussa olevan lainauksen johdosta. Eikö se vastaakin meille joka suhteessa sisimmässämme oleviin kysymyksiin? Eikö se vastaakin siihen, miksi Jaakob toivotti siunausta egyptiläiselle hallitsijalle, faaraolle! Käsitämmekö ollenkaan mikä merkitys tällä siunauksella oli hänen pojallensa Joosefille ja koko suvullensa? Meidän omalla voimallamme ja itsestämme lähtevillä siunauksilla ei ole juurikaan merkitystä, mutta eihän siitä olekaan kysymys! Mistä siunaukset todella lähtevät, mistä ne tulevat? Ei toki meistä itsestämme, vaan:

”Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” (Jaak.1).

Koko meidän olemisemme ja elämämme on tarkoitettu olemaan siunaukseksi lähimmäisillemme, kaikille lähimmäisillemme! Me emme kirjanoppineiden ja fariseusten tavoin ojentele kättämme oman mielisuosiomme mukaisesti, siunataksemme meille mieleisiä henkilöitä, vaan halpoina saviastioina läikytämme sisältöämme kaikille kohtaamillemme tahoille. Meistä itsestämme ei lähde mitään hyvää!

”Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: ’joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.’ Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?” (1.Piet.3).