Jumalisuuden hyöty 2

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.” (1.Tim.4).

”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” (Apt.15:28-29).

Jumalisuuden mukanaan tuoma viisaus ja hyvyys ja hyöty tulevat esiin näissäkin osa-alueissa! Oi Jumalani, millainen hengellinen syvyys ja mittaamattomuus tuleekaan esiin viimeisimmän lainauksemme sanoista:

”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi…”

Missä on tänään yksimielisyys Pyhän Hengen ja meidän välillämme? Kuka rohkenisi ottaa nämä sanat suuhunsa esiin tullessa seurakunnallisia ongelmia ja vaikeita kysymyksiä? Kuinka paljon olemmekaan elämämme aikana esittäneet omasta mielestämme päteviä totuuksia ja joutuneet sitten loppumattomalta näyttäviin perusteluihin ja selityksiin! Miksi ei voisi meidänkin kohdallamme olla totta:

”Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.” 5.Moos.5).

Alkuseurakunnan aikana jumalallisen viisauden omaavat julistajat ja hengelliset johtajat saattoivat sen aikaisen Jumalan kansan ajan tasalle syömistäkin koskevissa asioissa, täydellisessä sovussa Pyhän Hengen kanssa! He eivät tuoneet julki omia ajatuksiaan ja näkemyksiään, sillä heillä oli tieto siitä, miten Jumala aikanaan oli toiminut Mooseksen ja sen aikaisen kansan suhteen. Kuinka vaikuttavat sanat ovatkaan:

”Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt.”

Ei ole kysymys sanojen määrästä, vaan niiden laadusta!

”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.” (Matt.6).

Mitä tulee jumalanpalveluksiin, turvaudutaan usein monisanaisuuteen saarnoissakin siinä määrin, että puhe rönsyilee sellaisella innolla ja laajuudella, ettei kokouksen jälkeen yksinkertaisesti muista oikeastaan yhtään selvää ajatusta käsitellystä aiheesta! Minne ovat kadonneet entisaikojen tuliset ja palavat saarnat, kun jokainen lause tuli selvästikin ihmisen ulkopuolelta? Tätä jouduin hiljattain ajattelemaan kokouksessa, jossa olin pakotettu jatkuvasti muuttamaan asentoani ja heiluttelemaan jalkojani. Rukoukseni täytyi aivan pakottaa kohdistumaan jokaiseen kuulijaan ja heidän siunatuksi tulemiseensa, jotta taka-alalle olisi painunut jatkuva huokaus: ”Rakas Herra, anna saarnamiehen jo lopettaa, kun hänellä ei kerran ole mitään todellista sanomaa!”

On todella surullista se, kuinka onnellinen ihminen on joskus, tai aika useinkin, kokouksen loppumisesta ja loppulaulusta! Piinaavan pitkäveteisen saarnan aikana tapahtuva jatkuva jalkojen liike ja selän verryttely, niin, onko se ruumiillista harjoitusta, josta on hyötyä vain vähään?

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.” (1.Tim.4).

Onko meidän sanamme varma ja kaikin tavoin hyödyllinen kuulijoillemme, niin että sen voi vastaanottaa tietoisuudessa, ettemme me puhu, vaan Itse Sana Henkensä välityksellä?

”Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!”

Miksi näyttää siltä, että ohjeemme ja neuvomme ovat sitä luokkaa, ettei meillä kerta kaikkiaan ole mahdollisuutta vakuuttaa kuulijoitamme kaiken hyvän toteutumisesta, vaan joudumme sitomaan heidät itseemme ja mahdollisesti huomenna keksimiimme parempiin neuvoihin?