Pyhitetyt Totuudessa!

”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Eikö olekin hienoa, että Herramme tällaisella tavalla puhuu meistä? Hän Itse pyhitti Itsensä meidän tähtemme, ollaksemme Hänen pyhyytensä vaikutuksessa kaikessa heikkoudessamme ja lihamme puutteellisuudessa!

Usein ajatukseni menevät Jobiin:

”Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: ’Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta.’ Näin Job teki aina.” (Job.1).

Kukapa meistä toimisi tämän esimerkin mukaisesti tässä nykyajassa? Ihminen on niin taipuvainen ajattelemaan vain itseään ja omaa hurskauttaan. Ei ole kuitenkaan ollenkaan samantekevää miten me itse elämme, sillä meidän elämämme vaikuttaa enemmän kuin olemme valmiita uskomaan, osaltaan vastuuta pakenemisemme johdosta! Miksi emme siis mekin tekisi Jobin tavalla aina? Miksi emme pyhittäisi läheisiämme ja rakkaitamme hengellisellä alttarilla, mukaan lukien itsemme? Herra on tarkoittanut meille pyhityksen, jotta me levittäisimme Hänen näkymätöntä läsnäoloaan sinnekin, missä sitä ei juurikaan havaita.

Minulla on suuri huoli vähäisistä sukulaisistani, etenkin ainoasta pojastani. Kuinka toivoisinkaan voivani olla hänelle jonkinlainen hengellinen apu ja siunaus, hänen tietynlaisesta hengellisestä peruutusvaihteestaan huolimatta. Jos en pyhitä itseäni Herrani pyhityksellä, kuka sitten kantaa huolta hänestä?

Mielessäni on koko ajan toistunut eilen aamuinen lainauksemme:

”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.” (Joh.17).

Tänään luemme lisää:

”…että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Kuinka jokin sisimmässäni itkeekään ajatellessani näitä Herramme viimeisiä sanoja, Hänen itse asiallista Testamenttiaan! Voiko olla totta, että sellaisella tavalla olemme pitäneet halpana Hänen viimeisen tahtonsa, ja emme juurikaan, tai ollenkaan, ole olleet niin yhtä ja yksimielisiä, että maailma olisi voinut uskoa Jumalan lähettäneen Herramme Jeesuksen ja nyt tässä ajassa meidät, sinut ja minut?

”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun…”