Hukummeko ongelmiin?

Aamu tv:ssä kerrottiin kuinka noin kahdellakymmenellä prosentilla kansalaisistamme on pelaamisongelma. Prosenttiluku ei tunnu niinkään pelottavalta, kuin jos sanomme, että noin miljoona suomalaista pelaa pakonomaisesti! Ongelma ei koske ainoastaan juuri näitä kansalaisia, vaan myös moninkertaista määrää sukulaisia ja läheisiä, jotka kärsivät mukana.

Mihin olemme siis menossa niin kansakuntina kuin ihmiskuntanakin, kun mitä erilaisimpien ongelmien kerrotaan hyvin usein koskevan viidennestä kansalaisista, olkoon se sitten väkivalta tai jotakin muuta? Nämä prosentit menevät osittain päällekkäin, mutta lähenemme kai tilannetta, jossa sanotaan, että viidenneksellä ihmisistä ei ole suuria ongelmia?

Koko ihmiskunta omalla tavallaan haluaa sulkea silmänsä ongelmilta ja viihdyttää itseään asioilla, jotka aluksi tuntuvat hyviltä, mutta sitten kuitenkin perusolemukseltaan vievät riippuvaisuuksiin, jotka vain ahdistavat. Pahasti peliriippuvainen ei kuulemma iloitse pelaamisestaan, vaan kokee sen suorastaan tuskana!

Miksi Suomi ei pärjännyt Euroviisuissa? Media oli suunnattoman kiinnostunut vammaisbändistä ja hehkutti asiaa omahyväisistä lähtökohdista, niin että lehtiä myytiin tavallista enemmän ja katsojaluvut kasvoivat. Poikaparoille lupailtiin menestystä ja ensimmäistä sijaa, mutta sisimmässään varmastikin moni tiesi lopputuloksen. Odotettiin toivottavaa, mutta ilman realistista näkemystä!

Olemme jo useaan kertaan todenneet, että tämä aika ja maailma suorastaan sairaalloisesti välttelee ajatusta kolmesta eri asiasta: vanhenemisesta, sairastumisesta ja kuolemasta. Suomen edustajalle osoitettiin myötätuntoa ja ymmärrystä tiettyyn rajaan asti. Mutta jos yhtye olisi voittanut, olisi maailma joutunut ainakin vuoden ajan muuttamaan sisäistä asennettaan sairautta kohtaan, ja sitä enemmistö ei halua. Mieluummin juhlitaan hirviöitä tai transvestiitteja, niin että voidaan unohtaa ihmiskunnan todellinen hätä!

Tulee jälleen kerran mieleen se, kuinka yksi tunnetuimmista terapeuteista totesi jo monta vuotta sitten, ettei hänen mielestään seurakunnallakaan ole enää vastausta ihmisten ongelmiin. Vanhoja rakenteita ja hyväksi todettuja perustoja puretaan tai horjutetaan aivan käsittämättömällä innolla, antamatta kuitenkaan ihmisille jotakin todellista uutta perustaa. Ihannoidaan mitä erilaisimpia vapauksia ja oikeuksia, unohtaen täysin ihmisen perusolemus. Ilman rajoja ja moraalisia velvollisuuksia ihminen kokee turvattomuutta ja epävarmuutta, jopa henkiseen sairastumiseen asti.

Meille on siis jätetty vastuu itsestämme niin kuin lähimmäisestämmekin. Vapaaehtoistyölle pyritään siirtämään salakavalasti aina vain suurempi vastuu ongelmista, joita ei todellisuudessa halutakaan korjata! Onko meidät todella jätetty näin laajamittaiseen yksinäisyyteen suurten väkijoukkojen keskellä?