Vaeltakaa sitä Tietä!

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne.’ Mutta he vastasivat: ’Emme vaella.’ Ja minä olen asettanut teille vartijat: ’Kuunnelkaa pasunan ääntä.’ Mutta he vastasivat: ’Emme kuuntele’.” (Jer.6).

Ei ole ollenkaan kysymys tietomme määrästä, vaan siitä, mitä se aikaansaa meissä! Hengellinen tietämys voidaan katsoa suureksi rikkaudeksi, joka kuitenkin sulkee ihmisen sydämen kaikelta siltä, mitä sen tulisi aikaansaada. Laodikean seurakunnalle kirjoitetaan sen sokeudesta ja kurjuudesta, vaikka se pitää itseään malliesimerkkinä. Laupiaan samarialaisen kertomuksessa kirkolliset palvelijat kulkevat syvimmässä ahdingossa olevan ihmisraukan ohitse puolustellen asennettaan hengellisellä tärkeydellään ja pelollaan. He ovat tärkeitä uskonnolliselle yhteisölleen, joten heidän ei tule vaarantaa itseään voidakseen jatkaa virassaan, palvellen tärkeitä henkilöitä. Jatkossa he varmaankin valitsivat toisen tien, jos se vain oli mahdollista!

Minne siis johtaa ”hengellisten ihmisten” tie? Miten he valitsevat reittinsä kaupungin halki kulkiessaan? Olemme jo kertoneet merkittävimmistä fariseuksista, jotka olivat palkanneet edellänsä kulkemaan pienen pojan. Tämän tehtävänä oli kilisyttää kirkasäänistä kelloa, jonka ääni kertoi matkalla olevasta tärkeästä ja pyhästä henkilöstä, jota ei saanut edes vahingossa koskettaa! Kuinka monet hurskaat tarkkailivatkaan ympäristöään varoen lähestymästä kovin ryysyisiä persoonia, jotka saattoivat olla taudin levittäjiä, jopa pitaalisia!

Millaisen esimerkin kulkemallemme tielle antoikaan eräs vaatimattoman oloinen Henkilö, joka kulki juuri siellä missä kaikki vähempiosaiset ja hyljeksityt ihmiset olivat! Hän ei pelännyt koskettaa kurjintakaan kulkijaa, ei edes pitaalista, eikä Hänen nenänsä nyrpistellyt pesemättömien ihmisten läsnäolossa. Hän kulki muinaisina aikoina säädettyä tietä, jonka olemus oli suunniteltu jo ennen aikojen alkua. Hän tuli maan päälle samaistuen tuohon ennalta määrättyyn tiehen ja suuntaan. Mitä muutakaan Hän olisi voinut tehdä, koska todellisuudessa Hän Itse oli Tuo Tie!

”…ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.” (1.Kor.10).

Miksiköhän tätä sanankohtaa suorastaan vältellään ja tahdotaan ohittaa se mahdollisimman pikaisesti? Se taitaa viedä monen kohdalla muinaisen tien aivan liian kauas kaukaisuuteen!

Entä sitten Mooses?

”Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen Kristuksen pilkan suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.” (Hebr.11).

Mooseksen tieto ei jäänyt vain pelkäksi tietoisuudeksi, vaan se suorastaan pakotti hänet toimimaan! Ymmärtäkäämme siis, mitä merkitsee:

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne.’”

Israelin kansa joutui koko ajan olemaan liikkeellä ollakseen osa Jumalansa suunnitelmaa, ja Mooseksen oli seurattava sydämensä osoittamaa Tietä.

Sielunrauhan voi saavuttaa vain Tuota Tietä vaeltamalla!