Sama mieli ja sama ajatus!

”Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.” (Matt.24).

”Älkää menkö!”

”Älkää uskoko!”

Ihminen on kokonaisuus, emmekä voi erottaa toisistaan hengellistä ja maallista vaikutusta. Eilen kirjoitimme vääristä profeetoista ja profetioista, jotka hämmentävät ihmisten mieliä. Miten määrittelemme sen vahingon, joka on seurauksena kaikesta tästä? Jos ihminen ei suorastaan mene jonnekin kuulemansa ja lukemansa perusteella, ei hän kuitenkaan jää ilman jonkinlaista vaikutusta, jota me ihmisinä emme ole kykeneviä määrittelemään. Siksi kai olemme omaksuneet niin laajat oikeudet esittää kaikkea mieleemme tullutta, todella tarkistamatta sen paikkansapitävyyttä!

Kaikella esittämällämme on jonkinlainen vaikutus niin itseemme kuin ympäristöömmekin. Mihin ihminen, ennen kaikkea vielä sillä hetkellä ulkopuolinen, voi uskoa kaiken ”opetusviidakon” keskellä? Eikö hän oman turvallisuutensa nimissä käännä selkänsä koko uskonnolliselle ”hömpötykselle”, koska ns. uskovaisetkin ovat aivan ymmällään, tunnustamatta sitä avoimesti?

Itse aikanaan olin todella hämmästynyt ja neuvoton ensimmäisten uskon vuosieni aikana, koska luin todella paljon Raamattua. En voinut olla kokematta suorastaan henkistä kirvelyä sisimmässäni, etenkin kuunnellessani eri suuntien paikkakunnalla vierailevia julistajia, jotka lähes jokainen julistivat sanomaa, joka ”nollasi” edellisen julistajan puhuman! Ketä siis uskoa, ketä ei? Vain yksi asia soi uskomattomalla varmuudella sisimmässäni: Minun Raamattuni puhui aivan eri kieltä! Se ei nollannut mitään esittämäänsä jollakin toisella kohdalla, vaan kaikki oli mitä suurimmassa sopusoinnussa! Se puhui todella paljosta sellaisesta, mitä juuri kukaan ei maininnut saarnoissaan tai opetuksessaan! Mielessäni soi jatkuvasti kysymys: ”Miksi ei kukaan puhu tästä ja tästä?” Jos kerran olimme saman asian edustajia ja matkalla samaan määränpäähän, miksi emme voineet olla yksimielisiä, kuten veljemme Paavali niin selvästi toi julki?:

”Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen,

että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.” (1.Kor.1).

Mitä kaikkea riistämmekään väärillä asenteillamme niiltä ihmisiltä, joita väitämme rakastavamme?