Yksinäinen mutta ei yksin!

”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ’En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’; niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’” (Hebr.13).

Jos todella tahdomme seurata Herraa Hänen teillään, merkitsee se automaattisesti ainakin jonkinlaista erottautumista tietynlaisista ihmisistä ja näkemyksistä. Siten vastoin parasta tahtoammekin saamme kokea eristämistä ja yksinäisyyttäkin. Me taidamme ajatella aivan liiaksi kaikkea inhimillisellä tasolla, unohtaen todellisen kutsumuksemme. Muistakaamme joka päivä Herramme omat sanat:

”Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään! Älkää siis peljätkö heitä.” (Matt.10).

Me taidamme ylistää opetuslapseutta hiukan liiaksi siitäkin huolimatta, että koko apostolien joukko juoksujalkaa jätti Herramme yksin Hänen satuttavimmalla hetkellään. Kuitenkin kaiken tämän ennalta tietäen Hän lausui kaikki lainaamamme sanat. Kuka olisi osannut aavistaa, että itse opetuslapset olisivat sellaisella tavalla täyttämässä jumalallista suunnitelmaa! Pietari jopa katkerasti kirosi kieltäessään Herransa! Siitä huolimatta sanotaan jo Vanhassa Testamentissa eilen lainaamamme sanat:

”Minä olen nähnyt hänen tiensä, mutta minä parannan hänet ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen hänelle ja hänen surevillensa. Minä luon huulten hedelmän, rauhan, rauhan kaukaisille ja läheisille, sanoo Herra, ja minä parannan hänet.” (Jes.57).

Herramme oli omalla tavallaan yksinäisin ihminen maan päällä! Paavalilla oli Timoteus ja… ei ketään toista todella uskollista ystävää. Herramme voi oikeutetusti sanoa:

”Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi.” (Matt.8).

Tiedämme yhden opetuslapsista erikoisella tavalla nojanneen Herraamme, mutta keneen Hän olisi voinut nojautua, tukeutua? Vieläkö ihmettelemme yksinäisyyttämme, vaikka emme ole todellisuudessa yksin?

”…sillä hän itse on sanonut: ’En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’; niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’”

Ajatelkaamme sitä: ”Minä voi ihminen minulle tehdä?”