Kiitollinen elämästä

Kuinka ihanaa onkaan olla terve! Terve, terveempi? Kokonaisuutenaan ei kai kukaan meistä ole aivan terve, mutta on aivan ihastuttavaa huomata jälleen kerran kuinka kiitollinen saa olla siitä kun ei tarvitse nieleskellä koko ajan sylkeä toivossa, että nielussa palava tuli hiukan helpottaisi. Ei auta Rennie eikä jokin toinenkaan lääke, ja vaikka on järkyttävän väsynyt, pelkää nukahtamista ja sänkyyn oksentamista. Vatsaa särkee ja pelottaa toinenkin purkausmahdollisuus!

Me taidamme aivan liikaa ajatella sairauksiamme sen sijaan, että olisimme kiitollisia siitäkin terveydestä, mikä meille on suotu! Olisi todella paljon opittavaa siitä, kuinka vesilasimme ei olekaan puoliksi tyhjä, vaan selvästi puoliksi täysi! Ajattelemme aivan liiaksi kaikkia epämukavia asioita unohtaen perusolemuksemme vajavaisina ja puutteellisina ihmisinä.

Aivan liiaksi ajatukseni jatkuvasti menevät seuraaviin täysiin vuosikymmeniin, jotka kuulemma kertovat todellisen ikäni. Keskityn aivan selvästi liikaa siihen, mitä on jäänyt saavuttamatta ja mitä olen menettänyt. Miksi en ajattele kaikella nöyryydellä sitä, että kirjoitukseni ja suomennokseni ovat levinneet jopa ympäri maailmaa, ja jonkinlainen jälki elämästäni on pelkästään internetissä ja erilaisissa painotuotteissa saavuttanut satojatuhansia!

Miksi valittaisin ja olisin murheellinen, kun kerran elämäni on nähty jo ennalta Jumalan Sanassakin?

”Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: ’Nämä eivät minua miellytä’; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään, ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät; myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - ennenkuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” (Saar.12).

Onko mikään ihme jos jokin minussa lähes päivittäin pyrkii nostamaan äänensä esiin: ”Nämä eivät minua miellytä!” Herran armosta ja yksin Hänen vaikutuksestaan sain muistaa Häntä jo nuoruudessani; miksi siis valittaisin, jos heinäsirkan tavoin kulkuni on käynyt kankeaksi! Eikö kaikki ole merkkinä siitä, että kotiinpaluuni lähenee, kun Suuri Kotka on asettunut pesäni yläpuolelle ja leyhyttää siivillään sellaisella voimalla, että suuri määrä mieluistani pehmikettä lentää taivaan tuuliin?

Meidän ei tule vähätellä sitä, mitä olemme saaneet elää ja kokea kristillisessä elämässämme.

”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.” (1.Kor.15).

Vaikka ihmiset meidät hylkäisivät ja unohtaisivat, Herramme muistaa ja tietää kaiken sen elämän, mitä olemme Hänelle ja Hänessä eläneet! Saamme siis huudahtaa Paavalin kanssa:

”Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.” 1.Kor.15).