Toivomme on yksin Herrassa!

”Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.” (Ps.130).

Tänä aamuna mieleeni tulee jälleen kerran Ilmestyskirjan teksti:

”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.” (Ilm.3).

Jossakin suhteessa ajattelemme aivan liikaa ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia. Olemme jo parina päivänä lukeneet lohdullista tekstiä:

”…niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’” (Hebr.13).

Miksi me ylipäätään puhumme niin paljon siitä mitä ihmiset tekevät ja sanovat meille? Eikö tärkeintä elämässämme ole kuitenkin se, mitä Herramme meistä ajattelee ja mitä Hän meille tekee omien aivoitustensa mukaisesti? Erikoisesti kuunnellessa radion aamuhartauksia tulee sellainen mielikuva, että Jumala on jättänyt ihmiset omavaraisen selviytymisen varaan. Ihminenkö selviäisi kaikista ongelmistaan tietynlaisen ajattelun pohjalta, joka ei edes vaivaudu perehtymään Jumalan Sanan perusasioihin?

”…en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?”

Pelosta ja epävarmuudesta kuulee puhuttavan aivan päivittäin tiedotusvälineissä. Miksi ihminen sellaisella tavalla pelkää kohdata tulevaisuutta? Koska hän kuvittelee aivan liiaksi olevansa itsensä varassa, oman viisautensa ja kykyjensä varassa! Koska me olemme ihmisiä, uskovaisina Aabrahamin siementä, tulisi jokaiselle olla selvää hänen täydellinen riippuvaisuutensa Taivaallisesta Isästä. Mitä voi joku ihminen tehdä meille, mukaan lukien oma itsemme?

”Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.”

Älkäämme tavoitelko ristitöntä hengellisyyttä ja korkeita asemia, vaan tyytykäämme olemaan hengellisesti köyhiä, jotka joka päivä joutuvat turvautumaan Uuteen Mannaan, uuteen toivoon Herrassa!