”Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät
minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle
ylen suuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja
tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu
lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja
iankaikkisesti.” (Ps.130).
Tänä aamuna mieleeni
tulee jälleen kerran Ilmestyskirjan teksti:
”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään
tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja
sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa
puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit
eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että
näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan;
ahkeroitse siis ja tee parannus.” (Ilm.3).
Jossakin suhteessa
ajattelemme aivan liikaa ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia. Olemme jo parina
päivänä lukeneet lohdullista tekstiä:
”…niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra on minun auttajani,
en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’” (Hebr.13).
Miksi me ylipäätään
puhumme niin paljon siitä mitä ihmiset tekevät ja sanovat meille? Eikö tärkeintä
elämässämme ole kuitenkin se, mitä Herramme meistä ajattelee ja mitä Hän meille
tekee omien aivoitustensa mukaisesti? Erikoisesti kuunnellessa radion
aamuhartauksia tulee sellainen mielikuva, että Jumala on jättänyt ihmiset omavaraisen
selviytymisen varaan. Ihminenkö selviäisi kaikista ongelmistaan tietynlaisen
ajattelun pohjalta, joka ei edes vaivaudu perehtymään Jumalan Sanan
perusasioihin?
”…en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?”
Pelosta ja
epävarmuudesta kuulee puhuttavan aivan päivittäin tiedotusvälineissä. Miksi ihminen
sellaisella tavalla pelkää kohdata tulevaisuutta? Koska hän kuvittelee aivan
liiaksi olevansa itsensä varassa, oman viisautensa ja kykyjensä varassa! Koska me
olemme ihmisiä, uskovaisina Aabrahamin siementä, tulisi jokaiselle olla selvää
hänen täydellinen riippuvaisuutensa Taivaallisesta Isästä. Mitä voi joku
ihminen tehdä meille, mukaan lukien oma itsemme?
”Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin
vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni
minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.”
Älkäämme tavoitelko
ristitöntä hengellisyyttä ja korkeita asemia, vaan tyytykäämme olemaan
hengellisesti köyhiä, jotka joka päivä joutuvat turvautumaan Uuteen Mannaan,
uuteen toivoon Herrassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti