”...kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin
suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden
vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä
heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä
teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?” (Hebr.2).
Jumala ja Hänen
olemuksensa ovat omalla tavallaan jokaisen ihmisen nähtävissä. Ihmisen on vain
päätettävä haluaako hän nähdä vai ei.
”…sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän
keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön
olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä
hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät
he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan,
eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat
ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet…” (Room.1).
Mitä me tahdomme tietää
Jumalasta? Ihminen on luotu olennoksi, jolla on oikeastaan pohjaton kaipaus
Jumalan yhteyteen, mutta ilman todellista hengellistä ilmestystä ja
uudestisyntymistä hän ei ole kykenevä löytämään Jumaluudesta sitä, mikä häntä
todella hyödyttäisi, antaisi hänelle aidon hengellisen Elämän ja tyydytyksen.
Mikä häntä estää ja on koko ajan osoittamassa ja ohjaamassa väärään suuntaan?
Sama henkivalta, joka asettui aikanaan Jumalan Sanan ja tahdon yläpuolelle,
tuoden julki viisautensa valitsemalleen, otolliselle kohteelle. ”Onko Jumala
todella sanonut?”
Tämän hengen voi mitä
elävimmin aistia tämän aamuisten uutisten aikana, kun haastateltiin kirkon
korkeinta johtoa. Koko haastattelu oli yhtä pyöreä kuin leveäkin, antamatta
mitään todellista vastausta – tai sittenkin mitä selvimmän vastauksen! Jumalaa
ja Hänen asioitansa ei haluta suoranaisesti kieltää, mutta ihmisten mielistelyn
takia on selvästi valittu tie, jolla ei oikeastaan ollenkaan välitetä enää
siitä mikä liittyy kiistattomasti Jumalamme perusolemukseen, mikä on tuotu
julki kirjoitetussa Jumalan Sanassa. Sillä, mitä Jumala todella on sanonut, ei
ole enää merkitystä sen rinnalla, mitä uskonnollinen mieli luonnostelee omina
näkemyksinään ja tahtonaan! Järjestelmä on se, mikä ratkaisee, mutta onko siinä
enää jäljellä mitään iankaikkisuuteen asti kantavaa? Emmekö ollenkaan huomaa
sitä, kuinka meidät johdetaan tielle, joka varrellaan olevine ihastuksineen
kuitenkin johtaa vain siihen, mitä ihmismieli kuvitelmissaan on luonut? Eli,
aikanaan on kuuluva tyly tuomio ja sanat:
”Mutta hän sanoi heille: ’Oikein Esaias on ennustanut teistä,
ulkokullatuista, niinkuin kirjoitettu on: 'Tämä kansa kunnioittaa minua
huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he
palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'. Te hylkäätte
Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.’ Ja hän sanoi
heille: ’Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa
perinnäissääntöänne’.” (Mark.7).
Mitä hyödyttää
jonkinlainen jumalisuuden ulkokuori, kun kaikki kuitenkin perustuu mitä
karmeimpaan petokseen? Mihin ryhmään kuuluvat todellisuudessa ne ”uskovaiset”,
jotka hylkäävät Jumalan käskyn?
”Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille
eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi
riivaajista. Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi
olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä.
Vai tahdommeko herättää Herran
kiivauden?”
(1.Kor.10).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti