Social Icons

Pages

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tehkäämme sitä mikä on oikein!



”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” (Miika 6).

Meillä on aivan käsittämätön taipumus suorittaa asioita ja elämääkin, sen sijaan että olisimme aivan luonnollisia ja aitoja. Etenkin uskonnollisella alueella tapahtuu ja on aina tapahtunut niin paljon erikoisen leiman omaavaa, ettei yhtään osaa ihmetellä ulkopuolisten ihmisten asenteita ”tätä uskonnollista suorittamista kohtaan”. Jumala on selvästi ilmoittanut meille selvän tahtonsa, jonka toteuttaminen on niin yksinkertaista ja selvää, että sen käsittää pieni lapsikin. Jumalan tahto ja tarkoitus on mahdollista toteuttaa aivan päivittäisessä elämässä, ilman erikoisia uskonnollisia tai hengellisiäkin suorituksia, jotka ovat aina olleet kompastuksena tarkkaavaiselle ihmiselle.

Herra on meille ilmoittanut sen, mikä on hyvää Hänen edessään ja silmissään. Nyt Uuden Liiton aikana, vanhatestamentillisen esikuvallisuuden mukaan, kaikki kiteytyy aivan erikoisella tavalla muutamaan lauseeseen:

”’Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?’ Niin Jeesus sanoi hänelle: ’'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat’.” (Matt.22).

Kaikki Jumalan meiltä odottama ja Hänen tahtonsa mukainen on toteutettavissa käytännön elämässä, koska Sana on elävä ja voimallinen käytännön tasolla!

Mitä sitten on suorittaminen, josta emme juurikaan ole sanoneet tai kirjoittanut jotakin hyvää?

”Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room.16).

”Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaak.2).

Mitä luimme aivan tämän tutkistelumme aluksi?:

”…ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on…”

Aidon Jumalan lapsen elämä on siis enemmänkin kuulemansa toteuttamista käytännössä, kuin joidenkin hengellisten rituaalien suorittamista tullaksensa huomatuksi!

”Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi, etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt.6).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text