Olenko MINÄ sinulle rakas? 5

”Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ’Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?’ Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ’Olenko minä sinulle rakas?’ ja vastasi hänelle: ’Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas’.” (Joh.21).

Jumalan Sana kertoo meille erikoisen paljon Herramme ja Pietarin välisistä asioista. Tarkoittaako tämä todella sitä, miten lukuisat ihmiset tässä maailmassa ymmärtävät hänen merkityksensä niin menneelle kuin nykyisellekin ajalle? Onko tarkoitus nähdä hänet jonakin aivan erikoislaatuisen korkea-arvoisena henkilönä, johon on tarkoitus samaistua hengellisenä johtajana? Asettiko Herramme todella hänet ylitse kaikkien toisten opetuslasten, niin että tämä asema jatkuu meidänkin aikaamme asti! Olemme tietoisia siitä, mihin sanankohtaan näin ajattelevat viittaavat, mutta olisiko mahdollista, että on tapahtunut yksi kristikunnan suurimmista väärinkäsityksistä?

”Hän sanoi heille: ’Kenenkä te sanotte minun olevan?’ Simon Pietari vastasi ja sanoi: ’Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.’ Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.’” (Matt.16).

”Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: ’Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas’, joka käännettynä on Pietari.” (Joh.1).

Kuten olemme jo aikaisemminkin kirjoittaneet, tuo Sana esiin lukuisia tapahtumia ”Pietari-kallion” innoituksista ja olemuksesta. Nämä hyvin vähän tuovat esiin kalliomaisuutta, jonka näemme horjumattomuutena ja lujuutena. Olisikohan tarpeen muistuttaa meitä tässä kohden niistä sanankohdista, jotka aivan ensimmäisenä kirjoitettiin allekirjoittaneen sydämelle!:

”Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.” (Jes.42).

”Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna. Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.” (Jes.48).

Jumalamme on aina pukenut jokaisen, JOKAISEN, palvelijansa nöyryyteen ja yksinkertaisuuteen, inhimilliseen puutteellisuuteen, niin myös Pietarin. Kuinka siis voitaisiin rakentaa Herran Seurakunta jonkun tällaisen varaan? Miksi ei enemmänkin Paavalin varaan, jos siitä todella olisi kysymys? Pietarin inhimillisyys ei jää vain Evankeliumien varaan, vaan luemme aivan erikoislaatuisen paljastavasta kohdasta:

”Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: ’Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?’” (Gal.2).

Jos ei mikään muu, niin aika ja historia todistavat meille, ettei Herra tarkoittanut Pietaria Seurakunnan perustana, vaan jos luemme tarkkaan, Hän selvästikin tarkoitti Ilmestystä, josta Pietarikin tuli armon kautta osalliseksi! Hänelle säädetty valta koskee omalla, jumalallisella tavallaan jokaista aitoa, todellista jumalanlasta.

”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”

”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;  ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” (Ef.2).