Juhlavaatteista

Jo julkaistusta kirjoituksesta.

Tilanne näytti todella pahalta, ja Johannes olisi saarnannut mieluummin mistä tahansa kuin siitä, mitä hänen sydämellensä ja suuhunsa ylhäältä annettiin. Kaikki saarnaaminen näytti kuitenkin turhalta, sillä jos kokouksessa oli saarnattu siitä, ettei tullut puhua pahaa kenestäkään ihmisestä, olivat ihmiset sanoneet aamenensa useampaankin kertaan, mutta heti kokouksen jälkeen oli keittiössä alkanut ankara ruodinta, jonka kohteena hyvin usein oli itse Johannes. Näin ei voinut jatkua, sen tämä saarnamies tunsi sydämellänsä, mutta kaikki alkoi näyttää yhä synkemmältä ja synkemmältä, niin että loppujen lopuksi häntä ei enää pyydetty saarnaamaan sen paremmin omaan seurakuntaan kuin ei kauemmaksikaan!

Mutta jos oli paljon vääriä asioita, tahroja uskovaisten vaatteissa, niin eikö tämä ollut juuri se aika, jolloin kaikki tuli laittaa kuntoon Karitsan häitä varten? Eikö tämä ollut juuri se aika, jolloin Morsiamen tuli tehdä valmisteluja kohdataksensa Ylkänsä? Eikö tämä ollut se aika, jolloin tuli panna pois kaikki painot ja kuormat, jotka olivat esteenä Herraa vastaan nousemiselle? Inhimilliset perinnäissäännöt ja epäraamatulliset opit tuli panna pois ja avata sydämet Herran puheelle, palata takaisin siihen, mitä apostolit ja profeetat olivat opettaneet, palata takaisin isien uskoon." Takaisin Raamattuun!" oli julistettu kautta vuosien, mutta väki oli ikään kuin polkenut paikallaan. Tiedettiin mitä tulisi tehdä ja minne mennä, mutta vain harva kulki sitä kohti.

Johannekselle alkoivat tulla jälleen taivaalliset, hengelliset näyt. Maalliset esikuvat toivat hänen silmiensä eteen jotakin sellaista, mikä sai hänet kesken ruokapöydässä istumisen melkein purskahtamaan itkuun. Oli aika peseytyä, puhdistautua, taivaallista hääjuhlaa varten. Mutta mitä teki morsian tässä ajassa, miten hän käyttäytyi? Morsian tiesi, että tuli tehdä valmisteluja, peseytyä, puhdistautua, pukeutua hääpukuun, peseytyä Sanan kylvyssä. Mutta miksi oli niin vähän vaahtoa, miksi niin vähän likaa irtosi? Näytti todellakin siltä, että halutessaan tietää kaikki salaisuudet ja kaiken jumalallisen, seurakunnalla ei ollutkaan aikaa muuhun kuin uuden kuulemiseen ja uuden tietämiseen! Kuka peseytyi, kuka puhdistautui? Halutessansa tietää enemmän ja enemmän, oli kuin seurakuntalaiset olisivat yhä enemmän ja enemmän varastoineet pesuainetta kotiinsa. Päivästä toiseen kerättiin valkaisuaineita, pesupulvereita ja saippuoita, ja pian kaapit olivat pullollaan hygieniatuotteita, tuoksuvia deodorantteja ja hyväntuoksuisia hajusteita. Kuukaudesta toiseen kierrettiin kaupoissa ja ostettiin uusia ja erilaisia merkkejä ja laatuja. Seurakunta valmistautui juhlaansa hankkimalla kotinsa täyteen pesuaineita, ja kaikki mahdolliset säiliöt täytettiin vedellä. Pesuaineesta ja vedestä ei ollut puutetta missään, ja kukin kerskasi omalla varastollaan, joka näytti suuremmalta ja paremmalta kuin naapurin varasto.

Jokaisen uskovaisen talouden täyttivät siis nyt nämä varastot, mutta siitä huolimatta alkoi itse kukin haista entistä enemmän, ja jokaisen vaatteet olivat päivästä toiseen likaisemmat ja haisevammat. Kasvot alkoivat olla kuin nokisutareilla, ja vaikka itse kukin tottui omaan hajuunsa, oli lemu sietämätön siellä, missä enemmän seurakuntalaisia oli koolla. Lika oli pinttynyt kiinni itse kunkin vaatteisiin ja ihoon, ja hiukset olivat kuin likamöykky kunkin pään päällä, niin että seurakunnankokoukset aiheuttivat sanoinkuvaamatonta pahoinvointia ulkopuolisille ja niille harvoille, jotka olivat peseytyneet. Johannes koki seisovansa puhujanlavalla ja huutavansa täyttä kurkkua: "Peseytykää, peseytykää, puhdistautukaa, puhdistautukaa!" Seurakunta huusi hänelle yhteen ääneen, niin että koko rakennus tärisi: "Anna meidän olla, niin kuin olemme, meistä tuntuu hyvältä!" Uudelleen Johannes huusi: "Katsokaa peiliin ja nähkää millaisia olette! Peskää vaatteenne, peseytykää Sanan kylvyssä, sillä Herra tulee pian!" Ja kuorossa kuului jälleen vastaus: "Me emme halua kuulla tuollaista, kerro meille lisää erilaisista pesuaineista! Me haluamme lisää pesuainetta!"

Johannes alkoi vapista koko ruumiiltansa ja huusi jälleen koko sydämensä tuskassa: "Teillä on kaikilla kotinne täynnä pesuainetta ja varastot täynnä vettä! Miksi te ette peseydy, miksi te ette pese vaatteitanne, kohta on liian myöhä! Ylkä tulee, menkää häntä vastaan, mutta tuollaisessa kunnossa te ette voi tehdä sitä!" Kuinka irvokas tämä kuva olikaan, mutta kuinka elävä ja todellinen se oli kaikesta huolimatta! Eräs toinenkin kuva tuli hänen mieleensä.

Vuosia sitten hänen ja vaimonsa Marian välit olivat olleet todella tulehtuneet, ja Johanneksen lähtiessä yhdelle lähetysmatkoistansa, selviteltiin asioita melko kiivaassa hengessä. Maria oli lopen väsynyt kaikkeen työmääräänsä, ja ainakin puheidensa mukaan tarvitsi lepoa kaikesta siitä työstä, mitä Johannes hänelle teetti. Johannes olisi nyt pois lähes kaksi kuukautta, ja tänä aikana Marialla olisi hyvä tilaisuus levätä ja valmistautua kohtaamaan elämä aivan uudella tavalla Johanneksen palatessa kotiin tämän luokse. Olisi aikaa miettiä elämää ja syventyä hengellisiinkin asioihin. Kumpikin luotti siihen, että kahden kuukauden kuluttua kaikki olisi toisin, sillä molemmat saisivat keskittyä omiin puuhiinsa.

Vaikka avioliitto oli kuinkakin myrskyisä, ja vaikeuksista ei ollut puutetta, oli kummallakin ikävä toisiansa. Välimatkaa oli yli kymmenentuhatta kilometriä, ja aika kului Johannekselta hitaasti, sillä saarnamatka oli todella vaativa ja rasittava. Illoin oli vaikea saada unta kovassa kuumuudessa ja huonossa sängyssä. Moskiitot surrasivat huoneessa, ja ajatukset riensivät kotiin. Tietynlainen mielikuvitus ja toiveajattelu olivat hyvässä maaperässä tässä kaukaisessa maailmankolkassa, ja Johannes uskoi kaiken muuttuvan jälleen hyväksi. Marian kasvot oli ajoittain vaikea palauttaa mieleen, mutta kun tuo kuva jälleen tuli silmien eteen, oli kaikki ikään kuin kaunistunut, ja Johannes odotti sitä hetkeä kun vaimo olisi vastassa lentoasemalla. Varmastikin tämä oli laittanut itsensä sievän näköiseksi ja pukeutunut siihen leninkiin, josta Johannes piti eniten!

Matka oli vaatinut kovan veronsa, ja painoa oli pudonnut noin kymmenen kiloa, sillä kummallinen sairaus oli vaivannut melkein matkan alusta asti. Kuinka hyvä olisikaan mennä kotiin ja kohdata levännyt ja virvoittunut Maria, joka olisi pitävä hyvän huolen huonossa kunnossa ja väsyneenä palaavasta miehestänsä!

Kun kone laskeutui lentokentälle, huokaisi Johannes onnesta. Jälleen kotona hengissä ja melkein terveenä! Mieli kaipasi nähdä perhettä, ja heti tullin jälkeen katse etsi Mariaa. Paikalla oli runsaasti vastaanottajia, ja kädet heiluivat ja iloiset ilmeet olivat vallitsevina, sillä kauan odotetut rakkaat saapuivat kotiin. Muutaman kerran Johannes jo ajatteli nähneensä Marian, ja heilutti kättänsä muutamalle ventovieraalle. Onneksi kaikki heiluttivat, eikä kukaan huomannut tätä erehdystä. Mieli alkoi tulla jo hieman hämilliseksi, ja kun ketään ei tullut vastaan, ehti Johannes jo paikoitusalueelle ennen kuin hän näki heidän autonsa saapuvan renkaat vinkuen kulman takaa. Maria oli myöhässä, mutta tuli sentään ennen kuin saapuva oli ehtinyt pettyneenä astua linja- autoon!

Johanneksen mieliala oli jo melkoisesti laskenut, mutta saavuttuaan auton luokse hänen rintaansa kouraisi sellainen tunne, mitä hän ei ollut valmistautunut kokemaan. Kädet puristivat matkalaukkujen kahvoja sellaisella voimalla, että rystyset olivat valkoisena ja kurkku tuntui kuristuvan kasaan. Mitä kauheata olikaan tapahtunut, kun Maria oli tuon näköinen! Hän oli odottanut jotakin aivan muuta, kuin mitä hänen silmiensä eteen nyt astui! Ei ollut Marialla kaunis leninki päällänsä, ei hän näyttänyt levänneeltä, vaan mielikuvituksen luoman ihanan ladyn sijasta hänen eteensä asteli väsynein askelin ja tavaton uupumus kasvoilla "pyykkärimuija" samat vaatteet päällä, jotka tällä olivat hänen puuhatessaan puutarhassa tai kanalassa. Johannes pelkäsi tunteitansa, pelkäsi näkemäänsä. Pettymys oli niin tavaton, että sanaakaan hän ei saanut sanotuksi ennen kuin laukut olivat takakontissa ja lentokenttä jäi taakse.

"Millainen oli matka?" kysyi Maria, ja odottamatta toisen vastausta alkoi kertoa siitä kuinka väsynyt hän oli kaikesta siitä työstä, mitä hänellä oli kotona ollut. Hän oli kuolemanväsynyt ja sairaskin. Koko kotimatkan ajan sai Johannes kuulla samaa vanhaa virttä elämän kurjuudesta ja siitä, kuinka vaimolla ei ollut aikaa käydä edes suihkussa kun tuli sellainen kiire lentoasemalle. Oli ollut vähällä tulla kolari vuoriston mutkaisilla teillä, kun oli sellaisella vauhdilla ehdittävä konetta vastaan. Olisihan mies toki päässyt linja-autollakin kotiin, mutta eihän se käynyt päinsä, vaikka toisella olikin sellainen työtaakka yllänsä!

Johanneksen sisintä kuristi yhä enemmän ja enemmän. Hän tuli vaarojen keskeltä kotiin, ja vaimo puhui kuin papupata kaikesta siitä, mitä Johannes oli kaikkien vuosien ajan kuullut enemmän kuin tarpeeksi. Kahden Afrikan maan rajalla oli jouduttu kulkemaan risaisella linja-autolla, ja koko ajan sai pelätä jotakin tapahtuvan. Aivan rajan lähellä olivat aseistautuneet miehet pysäyttäneet auton keskellä viidakkoa ja ajaneet kaikki ulos tarkastusta varten. Matkatavarat oli tutkittu mitä tarkimmin, ja koko tilanne oli tuntunut kauhistuttavalta. Eräänä yönä oli ollut maanjäristys ja hotelli oli vapissut. Koko ajan oli saanut pelätä ja varoa ympärillä olevia ihmisiä, sillä edes veljeys ei taannut turvallisuutta, jos piti esillä tuntuvaa rahasummaa. Rahat oli kätkettävä hyvin, ja otettava kerralla esiin vain hyvin pieniä summia ja esiinnyttävä köyhänä. Ja nyt Maria jatkoi samaa vanhaa valitusvirttä siitä, kuinka hänellä ei ollut lainkaan aikaa valmistautua Johanneksen tuloon! Kaunis leninkikin oli pyykkikorin pohjalla, ja illaksi hän oli lupautunut menemään naapuriin lapsia katsomaan.

Jos Johannes olisi hartaasti halunnut painua maan alle tai palata takaisin pimeimpään Afrikkaan, niin mitä olisikaan Herra Jeesus taivaallisena Ylkänä tunteva, jos Hän joutuisi kokemaan jotakin samaa? Olisiko seurakunta Marian tavoin saapuva Herransa eteen kanalavaatteet yllänsä, tukka sotkuisena ja likaisena, kasvot rasvaisina ja vanhat risaiset nahkasaappaat jalassa? Tämä kuva alkoi suorastaan kauhistuttaa Johannesta. Tällaisessa tilassako seurakunta uskoi voivansa kohdata kauan odottamansa Ylkänsä? Kaikki olivat niin kiireisiä maallisissa ja hengellisissä askareissansa, ettei kenelläkään näyttänyt olevan aikaa valmistautua tähän tärkeään tapaamiseen. Pesuainetta oli, vettä oli yllin kyllin, mutta kenelläkään ei ollut aikaa pestä sen paremmin itseänsä kuin vaatteitansakaan!

Maria tuli tuskin ajatelleeksi sitä, että saapuessaan tässä tilassansa kauan poissa ollutta miestänsä vastaan, hän kaikella ulkonaisella olemuksellaan osoitti sen, ettei hän pitänyt tämän paluuta tärkeänä, vaan ikään kuin viestitti tahtomattansa: "Sinä et ole minulle tärkeä, vaan ensimmäisellä sijalla ovat muut asiat, jotka vievät kaiken aikani." Millaisia viestejä me seurakuntana lähetämme Herraamme kohti? Mihin kuluu meidän aikamme, mitä me teemme tänä lyhyenä valmistelujen aikana? Voiko olla jotakin tärkeämpää, kuin pukeutua sellaiseen pukuun, joka miellyttää Rakastamme, peseytyä Sanan ihanassa kylvyssä ja tuoksua taivaalliselle parfyymille? Oi seurakunta, seurakunta, herää, ennen kuin on liian myöhä! Peseydy, valmistaudu, puhdistaudu, pukeudu, sillä sinulle ei saa tulla kiire, sinä et saa myöhästyä tuosta tapaamisesta! Jos sinä todella rakastat Herraasi, on sinun juuri nyt heti korjattava kaikki laiminlyöntisi, otettava kiinni menetetty aika ja tehtävä kaikkesi, että voisit miellyttää Häntä, joka pian on saapuva pilvissä!

Kuinka kertoa kaikki tämä seurakunnalle sellaisella tavalla, että se käsittäisi asian vakavuuden? Sitä Johannes itki sydämessänsä ja huokasi Herran puoleen. Jos hän tunsi sillä tavoin pettymystä Marian suhteen, kuinka kauheata ja surullista olisikaan kaikki oleva sinä hetkenä, kun Herra Jeesus saapuisi ja kohtaisi meidät sellaisena, kuin Hän ei toivoisi! Kuinka rakkaudellisesti Hän olikaan antanut seurakunnan tietää kaikki toivomuksensa ja halunsa tätä kohtaan! Kuinka elävästi olikaan kaikki tuotu esiin kirkkaana loistavassa ehtootaivaan valossa! Mutta ihmiset olivat kuunnelleet ainoastaan sanoja käsittämättä niiden sisältämää toivetta ja käskyä.