Kesä tulee varmasti!

”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.” (Mark.13).

On melkein kesäkuun puoliväli, mutta uskomme kesään alkaa jossakin määrin horjua, koska tunteemme eivät ole kovinkaan kesäisiä. Minä itse olen ehdottomasti kesän lapsi ja nautin tästä vuodenajasta, koska se tekee hyvää koko olemukselleni.

On siis kesä, vaikka ei oikein tunnu siltä. Ei riitä yksi, eilinen, melkein hellepäivä, kun nyt aamulla taivas jo alkaa tummentua ja luvassa on säätiedotusten mukaan runsasta sadetta useammaksi tunniksi, ja lämpötila edellyttää kaikkea muuta kuin kesäistä pukeutumista.

Olisikohan jotenkin samoin meidän hengellisen kesän odotuksemme suhteen? Mikä todella saisi meidät uskomaan Jumalan lupausten täyttymykseen kaikesta rakkauden kylmenemisestä huolimatta? Eikö juuri penseyden valtaan pääseminen ole meille annettu merkki jumalallisen suunnitelman täyttymyksestä meidän ajassamme? Mistä olemme omaksuneet sellaisen määrän inhimillistä optimismia, joka pyrkii tyrmäämään jopa Paavalin selvät sanat?:

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja…” (2.Tim.3).

Aivan liian moni antaa juhlallisia lupauksia omasta sisimmästä kumpuavien ns. profetioiden ja ajatusten muodossa, käsittämättä ollenkaan palvelevansa kaikkea muuta kuin Jumalamme asiaa. Toivotaan hyvää ja parempaakin vastoin todellisten profeettojen jo julistamia viimeisten aikojen tapahtumia. Hiskian henki tiedostaa kyllä jumalalliset lupaukset ja Sanat, mutta sille on tavattoman vaikeaa hyväksyä oikeanlainen mieli ja asenne. Tieto kaiken pahan saapumisen siirtymisestä on halvanlainen lohtu Jumalan maailmassa!

”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.” (1.Tess.5).

Tämä rauhoittamaan pyrkivä huuto kaikuu keskellämme entistä voimakkaampana, joskin vain piireistä, joista sitä ei ollenkaan odottaisi kuuluvan! En ole selvillä siitä, kuinka monta sotaa maailmassa on meneillään tällä hetkellä. Miten on mahdollista, että juuri kaiken levottomuuden keskellä ihmisten hengellinen huomio kiinnitetään aivan vääriin asioihin? Mikä on vaarallisin tekijä ns. rauhan julistuksen kohdalla? Ei rauhanjulistus sinällään, vaan kaikki se, mikä sen johdosta jätetään julistamatta!

Tämä on valmistelujen aika, niin kuin olemme moneen kertaan korostaneet! Herran tulemus on aivan lähellä, oven edessä! Nyt ei kysytä, miltä meistä tuntuu. Ei varmaankaan tunnu kovin hyvältä kaiken kehityksen keskellä, mutta hengellinen todellisuus ei olekaan kiinni tunteistamme, vaan uskostamme ja uskalluksestamme!