Hengellisistä tarroista

”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen. Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan ’on’ olkoon teillä ’on’, ja ’ei’ olkoon teillä ’ei’, ettette joutuisi tuomion alle.” (Jaak.5).

Job oli sairautensa aikana yksinäistäkin yksinäisempi nimenomaan ympäröivien ystävien johdosta. Hänellä oli seuraa, mutta ei todellista ymmärtäjää, vaan jokainen lohduttava ystävä tarjosi hänelle jotakin omaansa, Jobille kaukaista. Jobin ystävät kuuluivat omalla tavallaan kategoriaan:

”Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itsensä omalla itsellään ja vertailevat itseään omaan itseensä.” (2.Kor.10).

Kohtaamamme vaikeudet ja sairaudet innoittavat monet juuri edellisen kaltaiseen arviointiin, joka kautta aikojen on satuttanut lisää haavoitettuja ja sairaita ihmisiä. Puhuivatko Jobin seuralaiset todellisuudessa tämän sairaudesta, joka sillä hetkellä toi tuskaisen ilmeen kasvoille? Olemmeko koskaan tulleet ajatelleeksi sitä, kuinka vähän Jobin todellinen vaiva tuli esiin ystävien puheissa?  Sama kaava toistuu vielä tänäänkin lukemattomissa sairaustapauksissa ja ongelmatilanteissa. Kuka keskittyy lähimmäisemme ongelmaan oikealla tavalla, myötätunnolla ja aidolla säälillä? Millaisia lääketieteellisiä neuvojia olemme, kun mielestämme tiedämme kaiken lähimmäisestämme? Meidän lääketieteemme rajautuu aivan liian usein psykologian puolelle, sisältäen suuren määrän teologista pohdintaa. ”Sisar, veli, mitähän väärää sinä oikein olet tehnyt, kun olet tällaiseen tilaan joutunut?”

Miksikähän tämä ajatus ei tule kenenkään lohduttajan mieleen hänen omien ongelmiensa kohdalla? Sairaudet ja ongelmat kuuluvat ihmiselämään, eikä meitä ole tarkoitettu syyllistämään lähimmäistämme hänen pahimpina hetkinään, tuottaen lisääntyvää tuskaa, suurempaa kuin mikä aikaisemmin vallitsi! Jobin todellinen kärsimys alkoi vasta ystävien avattua suunsa! Tästä syystä voin ymmärtää tietynlaisen yksinäisyyden merkityksen. Meitä halutaan säästää liialliselta muiden ihmisten vaikutukselta.

Hengellisen ajattelun pohjalta näemme kuinka inhimillisiä ihmiset todella ovat hengellisellä alueella, etenkin tänä päivänä. Lasten maailmassa näyttää olevan aika, jossa nämä ovat todella kiinnostuneita erilaisista tarroista ja liimattavista kuvista. Sen koin erikoisesti viime jouluna seuratessani lapsenlapseni joululahjojen availua. Hän sai käsittääkseni useamman tuhatta erilaista tarraa, joiden näkeminen sai hänen silmänsä loistamaan. Niitä tulisi olemaan kaikkialla, puhelimesta (alle kouluikäisellä lapsenlapsellani oli pitkän aikaa kalliimpi älypuhelin kuin minulla) kirjoihin ja leikkikaluihin ja kenkiin.

Mitä tekemistä tällä asialla on meidän kanssamme? Ajassamme on kuvainnollisesti julkaistu valtava määrä hengellisiä tarroja, joita uskonnollinen mieli kerää itseensä, ollen siten suuressa innossa valmiina liimailemaan niitä lähimmäistensä sieluihin ja henkeen, oikeastaan ollenkaan kysymättä haluavatko nämä niitä itseensä. Omat mieltymyksemme määrittelevät aivan liikaa toimiamme, tyrkyttäessämme ja mahdollisesti salaa liimaillessamme niitä toisen ihmisen selkään.

Mietipä tätä asiaa mielessäsi. Herra haluaa ainakin osan kansaansa olevan vapaa kaikista toisten liimailemista näkemyksistä ja ajatuksista. Siksi kai minäkin olen joutunut osaltaan niin kauaksi ystävistäni ja muistakin ihmisistä, etteivät näiden kädet enää yllä sieluuni lukuisien rakastamiensa hengellisten tarrojen kanssa.