Vielä Johannes Kastajasta

”Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.” (Joh.3).

Näin juhannuksena meidän tulisi enemmän ajatella Johannes Kastajaa ja hänen tehtäväänsä. Hän on meille enemmän esimerkki kuin olemme olleet valmiita uskomaan.

”Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'. Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.” (Matt.11).

Jos tällaisen arvosanan saava julistaja ja lähetetty sanoo niin painokkaasti:

”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”

tulee meidän asettua hyvin voimakkaasti samalle näkökannalle Arvioitsijan kanssa; onhan kysymys Kaikkivaltiaasta lausunnosta! Johannes Kastaja ei siis ollut kuka tahansa, mutta hänen arvonsa ja asemansa ei perustunut inhimilliseen viisauteen ja näkökantaan, vaan jumalalliseen suunnitelmaan, joka kuin punaisena lankana kulkee koko pelastushistorian lävitse. Meidän on oltava todella tarkkaavaisia tällaisten seikkojen edessä, sillä asenteestamme on kiinni oikea kokonaisnäkemyksemme ja koko pelastuksemme. Me emme saa antaa tällaisille kohdille omia selityksiämme, jotka kautta historian ovat perustuneet inhimillisiin arvomaailmoihin. Me saatamme puhua aivan oikeista asioista, mutta väärällä korostuksella, joka johtaa ohitse jumalallisen suunnitelman hengellisestä leimastaan huolimatta.

Meidän tehtävämme on aina perustunut Rakkauden Käskyyn ja Seurakunnan, Kristuksen Morsiamen, palvelemiseen Herramme esikuvan mukaisesti. Johannes Kastaja kuvataan häitä edeltäväksi, mitä tärkeimmäksi persoonaksi Sulhasen ja Morsiamen välisessä kanssakäymisessä.

”Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”

On kysymys todella vakavasta ihmissuhteesta, jonka vääristymiin emme liiaksi halua mennä. Niitä on koko kirkkohistoria pullollaan, etenkin tässä viimeisessä ajassa. Julistajan suhde Seurakuntaan on siis kuin sulhasen parhaan ystävän asenne tulevaan hääpariin. Sulhasen ystävä pukeutuu parhaisiinsa, tietää tarkoin miten tulee käyttäytyä tärkeässä tehtävässään. Kammottavin lopputulos väärästä asenteesta on morsiamen mielenkiinnon kohdistuminen rakkaansa sijasta tämän ystävään. Tajuammeko ollenkaan, kuinka vakavista asioista on kysymys? Yljän ystävä ei millään tavoin ole oikeutettu flirttailemaan tai liiallisesti kiinnittämään morsiamen huomiota itseensä!

Olemme todella pelottavalla alueella ajatellessamme kaikkea sitä ihmiskorostusta ja toimintaa, jossa nykyajan Kristuksen Morsiamen huomio on kiinnitetty ja kiinnittynyt Yljän sijasta suuren maineen keskellä kylpeviin julistajiin. Morsiamen huulilla ei väreilekään Sulhasensa nimi, vaan koko seurakuntapiirissä kaikuu kymmenkertaisella, jollei sitten satakertaisella määrällä, jonkun tai joidenkin kuuluisien sananjulistajien nimi, vastoin kaikkea sanankohtamme esikuvaa.

”Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? Kun toinen sanoo: ’Minä olen Paavalin puolta’, ja toinen: ’Minä olen Apolloksen’, ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin? Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.

 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.

Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” (1.Kor.2).

Eikö tässä puhukin sama Henki, joka sai Johannes Kastajan sanomaan:

”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä!”