Murheen terävä veitsi

 

”En minä anna teille, niinkuin maailma antaa.

Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14).

Emme millään pääse irti Johannes Kastajasta! Eilen oli varsinainen, alkuperäinen juhannuspäivä. Johannes puhui asioita, joita me tässä ajassa totuudesta huolimatta emme mielellämme mainitse. Yksi merkittävimmistä pahennusta aiheuttaneista lausunnoista kuuluu:

”Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ’Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille. Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen’.” (Matt.3).

Tässäkin kohden tulee voimallisena esiin se, etteivät meidän ja Herran tiet läheskään aina kohtaa toisiaan. ”En Minä anna teille niin kuin maailma antaa!” 

Kuinka moni tässä ajassa toistaakaan mielessään samanlaisia ajatuksia kuin Herramme ajan hurskaat uskovaiset! Mieluiten ei haluta kohdata mitään inhimilliselle mielelle epämieluisia asioita. Vedotaan seurakunnan pastorin ihaniin saarnoihin ja jonkun toisen rakkaudelliseen opetukseen. Parannuksesta ei juurikaan kuule tänä päivänä, poikkeuksena viimekertainen miesten saunailta Pertunmaalla. Kirkkoherra rohkeni puhua mieltä koskettavia asioita. Kuka rohkenisi kuitenkaan selvästi julistaa samaa kuin Johannes?

”Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen’.”

Kuinka kauan rohkenemme olla kertomatta ihmisille heidän suorastaan valtavasta omavastuustaan seurakunnallisessa elämässä? Me emme todellakaan voi vedota israelilaisten tavoin Moosekseen, saati sitten johonkin tämän ajan hengelliseen auktoriteettiin. Me olemme velvolliset kuulemaan julistajia ja pitämään sen, mikä hyvää on. Mutta on mahdotonta panna toivomme siihen, mitä he julistavat, ellemme itse omassa elämässämme pääse toteuttamaan kuulemaamme käytännössä! Me saatamme huutaa Herra, Herra, mutta emme kuitenkaan toteuta sitä, mitä olemme Häneltä kuulleet. Saarnaaja vastaa itsestään, lähimmäinen omasta asenteestaan; läheisinkin sukulaisemme seisoo yksin Herran edessä!

Yksin veljeni, sisareni, kuljet Sinäkin ristisi kipuihin! Mutta:

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”