Nimi yli kaiken

Ketä rakastunut ajattelee ja kenen nimi jatkuvasti pyörii hänen huulillaan? Kenen nimen tulisi jatkuvasti pyrkiä ulos meidän suustamme ja olemuksestamme? Kenen nimi oli Israelin kansan suussa hallitsevana oikeastaan jokaisessa ajateltavissa olevassa tilanteessa?

Ihminen on perusluonteeltaan uskonnollinen ja pyrkii palvomaan jotakin suureksi kokemaansa ja näkemäänsä. Hän kaipaa tietynlaista turvallisuudentunnetta, minkä tuo jokin häntä itseänsä suurempi. Kuitenkin tähän kaipaukseen sisältyy paljon paradoksaalisuutta, sillä jokaisessa meissä asuu pienempi tai suurempi narsisti, joka aivan liian helposti näkee palvontansa kohteessa oman itsensä heijastuksen. Ei kulu pitkääkään aikaa, kun ihminen todellisuudessa näkeekin vain oman heijastuksensa, johon hän rakastuu yli kaiken Narkissoksen tavoin.

Olemme juuri puhuneet Johannes Kastajasta, jossa asuva narsisti oli todella pienenpieni, ainakin verrattuna nykyajan julistajiin. Pyhä Henki hänessä sai tämän piirteen hyvin olemattomaksi, sillä olihan Johannes Kastajan tehtävä esitellä itse eläväksi tullut Sana Israelin kansalle!

”Ja lähetetyt olivat fariseuksia; ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: ’Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?’ Johannes vastasi heille sanoen: ’Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne. Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään’.” (Joh.1).

Tämä vie ajatuksemme suuriin kokouksiin, joissa suuret julistajat kutsuvat Herramme tilaisuuksiinsa suurieleisesti, ikään kuin istuutumaan viereensä ja osoittamaan hyväksyntänsä kaikelle esitettävälle. Me emme todellakaan voi käskyttää sen paremmin Herraamme kuin emme Pyhää Henkeäkään. Ajatelkaamme vain millaisia olivat herätyksen aikojen kokoukset vuosisadan vaihteessa! Silloin etsittiin Herran vaikutusta todella nöyrässä ja alamaisessa hengessä. Ihmiskunnian etsiminen toi heti esiin väärät henget ja tarkoitusperät. Kenellekään vilpittömälle ei tullut mieleenkään esittää Herran Hengelle jotakin vaativassa ja käskevässä hengessä!

Johannes Kastaja oli Yljän ystävä, jonka tehtävä oli tärkeä, mutta jossa hänen itsensä tuli jäädä mahdollisimman vähän näkyväksi. Samassa Hengessä toimi Uuden Liiton merkittävin jumalanmies Paavali. Kenet vielä voisimme ottaa esiin tämän tutkistelun yhteydessä osoittaaksemme todellisen jumalanpalvelijan tien?

Kuka siis oli Israelin silmissä merkittävin profeetta, jonka kautta uskottiin tulleen kaiken jumalallisen, ja jonka nimeä mainittiin suorastaan taianomaisena loitsuna? Kun itse Herran Nimeä ei saanut mainita sellaisenaan, oli selvääkin selvempää, että jokaisessa tilanteessa jopa huudettiin Mooseksen nimen puoleen ja suorastaan vannotettiin hänen nimessään. Mutta tässäkin kohden Herramme avaa silmämme taivaalliselle totuudelle:

”He sanoivat hänelle: ’Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'.’  Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän’.” (Joh.6).

Herramme tuli juuri siten kuin mitä Mooses Hänestä oli puhunut, mutta Mooseksen muisto oli heille niin suuri, että itse hänen sanojensa täyttymys jäi tämän suuren nimen varjoon. Mooses ja hänen vaikutuksensa siis estivät kansaa ja johtajia näkemästä Sanan täyttymystä! Kuinka samoin onkaan tänä päivän jumalankansan keskuudessa! Nähdään merkittävät julistajat ja toiminnat, mutta varjoon jää kaikkein elintärkein tekijä hengellisessä elämässä: todellinen elämää tuova hengellinen ruoka ei ole tullut Moosekselta, ei Johannes Kastajalta, ei Paavalilta eikä keneltäkään merkittävältä henkilöltä, vaan nämä ainoastaan ovat viitanneet kaiken takana ja yläpuolella olevaan Jumalaan, jolta kaikki todellisuudessa lähtee. Kaiken julistuksen tarkoitus on asettaa ihminen kaksin Luojansa ja Isänsä kanssa, uuden elämän ja jumalayhteyden syntymiseksi!

Miten vahvistaisimme vielä yhdellä esimerkillä suurimpienkin Jumalan lähettämien välikappaleiden inhimillisen vajavuuden ja vain astiana toimimisen?

”Elia(s) oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä. Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.” (Jaak.5).

Tarvitsemme ehkä enemmän kuin koskaan tätä totuuteen palauttamista, jotta meistä tulisi ihmisiä ihmiselle, joiden elämässä ja suussa on vain Yksi Nimi yli kaikkien! Hänen Nimensä, joka on kaikessa Ensimmäinen!

  Herra Jeesus Kristus!