Sisimpämme ääni

Mikään todellisen uskovaisen elämässä ei ole sattumaa. Hengellinen näkökykymme kertoo meille kaikesta siitä, mikä tavalla tai toisella on vaikuttanut hengelliseen elämäämme ja kasvuumme. Jumala on todella ollut meille armollinen; sitä meidän tulee ajatella juuri tässä ajassa, jossa koko ympäröivä ulottuvuus pyrkii masentamaan ja tekemään kaikesta hengellisyydestä epäluotettavaa. Meidän tehtävämme on olla kaiken jumalallisen todistajana elämämme loppuun asti. On vielä tuleva hetki, jolloin Jumalan Henki liikkuu Hänen kansansa keskellä ja osoittaa olevansa kaiken maallisen yläpuolella. Ihmiselle on jo selvästi näytetty hänen rajansa ja mahdollisuutensa hengellisessä elämässä.

Elämme todellakin ajassa, jossa mikään ei näytä olevan mahdotonta ihmiselle, etenkään tieteen alalla. Jo aikaa sitten kadotin mielenkiintoni transistoreja ja mikropiirejä ym. kohtaan, koska en enää pystynyt mieltämään erilaisten piirien toimintaa. Tuskin kaikkea tätä on edes tarkoitettu uskovaisen ihmisen aivoille, sillä kaiken tieteellisen kehityksen kanssa epäusko ja maailmallisuus kulkevat kuin käsi kädessä, samaa tahtia. Ihminen on sidottu petolliseen yltäkylläisyyden ja korkeiden tavoitteluun, niin että kaikesta ympäröivästä tavaramäärästä on tullut suoranainen henkinen rasite. Luodaan päivästä toiseen tarpeita, jotka perustuvat asioihin, joita ihminen ei todellisuudessa tarvitse ollenkaan henkiseen tai hengelliseen kasvuun.

Kaiken yllä otsikkona on viihtyvyys. Ihmiselle on luotava kaikki mahdollinen viihde ja rentoutus ja mielihyvä, jotta hän ei ajautuisi ajattelemaan todellista elämänsä tarkoitusta ja todellisia tarpeita. Ihminen suorastaan hukutetaan nautintojen ja viihdyttävien asioiden virtaan. Todellisen hiljaisuuden kokeminen merkitsee ihmiselle kaiken kuulemisen keskellä suoranaista paniikkia ja henkistä ristiriitaa. Siksi on jatkuvasti oltava kuultavissa jotakin viihdyttävää ja ajatukset sitovaa. Aluksi riittää pienempi äänenvoimakkuus, mutta mitä kauemmaksi ihminen ajautuu sisimmästä elämästään, sitä kovempaa ääntä tarvitaan olotilan säilyttämiseen ja sisimmän äänen hukuttamiseen.

Ihminen on tietyssä mielessä alkanut pelätä omaa itseään, aitoa persoonallisuuttaan, joka uskomattoman kauan pyrkii puolustautumaan ja ilmoittamaan itsestään. Se rakastaa kaikesta kokemastaan huolimatta aitoja ja tervehenkisiä asioita. Se on kuin pieni lapsi meissä jokaisessa, omalla tavallaan avuton ja suojaton, mutta jossakin mielessä niin elämään kiinni tarttunut, että se itseään säästämättä kuuluttaa olemustaan ja syvällisimpiä tarpeitaan. On todella surullista, että me olemme sellaisella tavalla ja sellaisessa määrin julistaneet sodan, ketäs muuta kuin omaa itseämme vastaan!