Hän ottaa Minun omastani

 

”Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi. Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu. En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään. Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä.” (Joh.14).

 

Kuinka ihana hengellisen elämän salaisuus sisältyykään näihin jakeisiin! Meidän on osattava erottaa toisistaan meidän Herramme maanpäällinen aika ja meidän aikamme. Selvyyden tähän antavat Herramme rakkaudelliset ja huolenpidolliset sanat:

”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Vähän aikaa, niin te ette enää minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut.” (Joh.16).

Maanpäällisen vaelluksensa aikana Herramme oli sidottu aikaan ollakseen täysin meidän kaltaisemme ihmisyydessä, kuitenkin ilman syntiä ja vääryyttä. Oli rajallista se, mitä Hän ehti sanoa ja opettaa. Sen hän selvästi tuo esiin jäähyväissanoissaan. Mutta Hän tahtoo erityisellä tavalla kiinnittää huomiomme johonkin todella merkittävään, ihanaan ja toivoa antavaan. Todellinen Herran tunteminen ja kokeminen oli täysin riippuvainen Hänen pois menostaan, jotta Hän voisi palata tietoisuuteemme ja olemukseemme uuden elämän ja hengellisen ulottuvuuden piirissä. Todellinen vaelluksemme on perustuva näkymättömään maailmaan, joka on tavalliselta ihmiseltä täysin salassa!

Kuinka monet näkivätkään Herramme, tapasivat Hänet ehkä päivittäin, söivät ja joivat samassa pöydässä, osallistuivat ehkä ihmeiden tapahtumisiin ja kertoivat Hänestä toisille ihmisille. Siitä huolimatta he eivät päässeet osalliseksi tästä salatusta Jumalasta, joka nyt paljasti itsensä ihmisen hahmossa. He näkivät vain Joosefin ja Marian pojan, jonka omat veljetkään eivät uskoneet Häneen. Samoin tässä ajassa omalla tavallaan koko maailma lukee Raamattua ja osallistuu ainakin jonkinlaisiin hengellisiin tilaisuuksiin, täysin ilman kosketusta aidon Jumalan Hengen kanssa. Ja me erikoislaatuisen armon ja etuoikeuden kokeneet ihmiset emme osaa arvostaa osallisuuttamme Herran elämään, joka tältä maailmalta salattuna on tullut osaksemme!

Maanpäällisen elämänsä aikana Herramme puhui sanoja, jotka olivat Henki ja Elämä. Mutta niiden pelkkä kuuleminen eri riittänyt - siitä todisteena Hänen hylkäämisensä ja ristille huutamisensa. Todellinen hengellinen elämä ei siis ole vain Hänen sanojensa toistamisessa, saati sitten jonkin saarnaajan puheiden ylistämisessä ja ulkoa opettelemisessa!

Sanaan tallennettua ei saa muuttaa millään tavoin. Pieninkin pilkku ja merkki on jumalallisesti säädetty. Paavalinkin mukaan siinä on kirjoitettuna vain se, mikä siinä on luettavissa. Mutta todellisen hengellisen sisällön voimme kokea ja hengessä ymmärtää vain meille annetun Pyhän Hengen välityksellä. Mikä on siis Hänen ensisijainen tehtävänsä? Kirkastaa Kristusta niin hyvin Hänen maanpäällisen elämänsä tarkoituksessa kuin kirkastettunakin. Hän ei lisää Sanaan yhtään mitään, vaan Hän on täysin riippuvainen jo puhutusta ja kirjoitetusta:

”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.”

Herralla on paljon sanottavaa meillekin tässä ajassa ja tulevinakin hetkinä sen mukaisesti, mitä kykenemme kantamaan. Sen Hän tekee Henkensä välityksellä, jonka tehtävä on johtaa meidät kaikkeen totuuteen! Se mitä Hän puhuu, ei ole Hänestä itsestään, vaan Hän on Herramme puhetorvi. Jos me todella elämme tässä yhteydessä, jumalallisessa harmoniassa, kuinka voisi joku lähimmäisemme saati sitten joku julistaja astua meidän väliimme samoin argumentein? Paavalinkin mukaan suurimmatkin julistajat ovat vain välikappaleita, astioita, joita tuonpuoleinen Valtakunta käyttää vajavaisina olemuksina. Miten voisi jokin julistaja vaatia itselleen jonkinlaista korotettua asemaa jumalanlasten keskellä, jos kerran ei Pyhä Henkikään ota kunniaa esittämistään ajatuksista? Hänhän etsii vain Herran Jeesuksen Kristuksen kunniaa ja ylistystä. Hänen tehtävänsä on luoda aito ja elävä suhde Luojan ja luodun välille kirkkaudessa ja valtasuuruudessa!

”…anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.” (Ef.1).

Eikö juuri tämä ole se asia, jota meidän tulee paljon enemmän ajatella ja tutkia? Tämä ei tuo kunniaa ja mainetta kenellekään saarnaajalle tai julistajalle!

…antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät…

Halleluja! Tässä se on, mitä me tarvitsemme juuri tällä hetkellä. Me emme tarvitse mitään muuta niin kipeästi kuin aivan uutta viisauden ja ilmestyksen Henkeä Herran tuntemisessa!

”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” (Snl.4)

Herrallamme on vielä paljon sanottavaa meille, ei ihmisen, vaan Henkensä kautta. Siten sydämemme silmät näkevät vain Hänet, joka kaiken on meille ansainnut!

…kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää…

Mietipä ensi kerraksi, onko seurakunta, sinä, minä, ehkä sittenkin jotakin enemmän, kuin mitä meille moni julistaja on vakuuttanut, tai jättänyt vakuuttamatta?