Lohduttakaa

”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.” (2.Kor.1).

”’Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani’, sanoo teidän Jumalanne. ’Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.’ Huutavan ääni kuuluu: ’Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme’.” (Jes.40).

Kuka tarvitsee lohdutusta? Ei ainakaan laodikealainen, jolla kaikki on hyvin tai vieläkin paremmin! Viimeistään nykyisen tilanteen näkeminen saa vilpittömän jumalanlapsen melko murheelliseksi ja ajoittain aivan itkuiseksikin. Me emme kerta kaikkiaan voi sulkea silmiämme kaikelta ympärillämme tapahtuvalta. Jos uskovaisen elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista menneisyydessä, ei se ole sitä nytkään.

Kuuntelen puhelimessa useamman tunnin viikossa eri ihmisten puhetta, ja päivittäisessä elämässä pyrin keskustelemaan edes hiukan tapaamieni ihmisten kanssa. Olen kirjoittanut samasta aiheesta jo aikaisemminkin, mutta erikoisesti tässä ajassa joutuu huomaamaan, kuinka vaikeata ihmisille on keskittyä kuuntelemaan edes muutamaa lausetta. Hetken kuluttua huomaan, että ihminen on niin omissa maailmoissaan, ettei häntä hetkauta kuin korkeintaan ennätyksellinen lottopotti tai jonkun marketin aivan yllättävä tarjous.

Olen tottunut olemaan kuuntelijana jo virkani johdosta, mutta joskus toivoisin jollakin tasolla tulevani itsekin kuulluksi vaikka kuinka pienessä asiassa. Jos puhun jotakin sairauksistani, on se kuin kehotus saada kuulla puhetoverin tai hänen sukulaisensa sairauskertomus. Tämä pätee melko läheisissäkin piireissä, niin että herää kysymys: kuunteleeko oikeastaan enää kukaan toisten puhetta, vai ovatko kaikki suulliset ilmaisumme vain jonkinlaisia herätteitä siirtymiseksi aivan toiseen aiheeseen. Ihmiselle ovat siis hänen ajatuksensa ja mieltymyksensä niin pinnallisella tasolla, että on kuin seisoisimme pienen lammikon rannalla, jonka veden pinta väreilee erilaisten värähtelyjen tahdissa. Tapahtuu jotakin, mutta ei oikeastaan voida puhua mistään vuorovaikutuksesta tai keskustelun syvyydestä.

On tietystikin poikkeuksia, jotka nimenomaan muistuttavat meitä siitä, mistä jäämme entistä enemmän paitsi. Jos takana on epäonnistunut avioliitto ja lastenkin kohtaaminen on melko harvinaista, alkaa lohdutuksen tarve nostella päätään melko voimallisesti. Ennen sai edes purettua sydäntään ja paineitaan johonkin suuntaan, mutta nykyään saa todella tarkkaan katsoa, kenelle ylipäätään uskaltaa sanoa mitään. Me siis alamme yksinäistyä yhä enemmän entistä suuremman ihmisjoukon keskellä!

Lainaamiemme kohtien perusteella voimme tehdä melko selviä johtopäätöksiä. Uskovaisen elämä on täynnä koettelemuksia ja erilaisia murheita, mutta vastapainoksi on myös hyviä asioita. Onko meillä todellisuudessa syytä olla murheellisia ja valittavia? Pelkän kielitaidon ylläpitämiseksi kuuntelen tai luen vuosittain melkoisen määrän kirjallisuutta niin kotimaisella kuin muillakin kielillä. Viime aikoina olen kuunnellut talvi- ja jatkosodasta kertovia kirjoja niiden murheellisuudesta huolimatta. Jokaisen tulisi jossakin määrin tiedostaa mitä sodassa todella tapahtuu, ollakseen todella kiitollinen näin pitkästä rauhanajasta. Tiedotusvälineiden välittämät kuvat eri puolilta maailmaa kertovat meille siitä, ettei sota sittenkään ole niin kaukana kuin olemme tottuneet ajattelemaan!

Kuinka lohdullista onkaan myös ainakin omalla kohdalla se, ettei ole joutunut kokemaan vakavampia sairauksia kipuineen ja vaivoineen. On ollut kaksi eri syöpää ja muutamia vakavahkoja sairauksia, mutta on selvitty Jumalan avulla aivan siedettävällä tavalla. Aikanaan yksi merkittävä jumalanmies esitti kysymyksen: jos olet tyytymätön joihinkin asioihin elämässäsi, mitä mieluummin ottaisit kärsittäväksesi, jonkin vakavan sairaudenko?

Jokainen jumalanlapsi omalla tavallaan koetellaan, mistä suurin oppi on ymmärtää kärsivää läheistään. Valittamisen sijaan meidän tulisi enemmänkin pyrkiä löytämään ne väylät, joilla voimme osoittaa sympaattisuutta ja ymmärrystä lähimmäisiämme kohtaan.

Lohduttaminen tuo lohdun meille itsellemmekin. Meidän Herramme sydän sykkii Hänen omilleen enemmän kuin kykenemme käsittämäänkään. Sen pulssin voimme kuulla Hänen äänessään, joka ei ole pelkkiä sanoja, vaan joka välittää meille Hengen ja Elämän.

Anokaamme Herraltamme Tämän sydämensykkeen ulottumista myös meidän olemukseemme, sillä sen rakkaudellista vaikutusta ei kukaan kykene vastustamaan.