Erottamisen tarve

”Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne. Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne. Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen.” (1.Kor.11)

Uutisissa puhuttiin juuri vääristä viesteistä. Informaatiosotaa on käyty kautta historian, mutta nyt kaikki näyttää saavuttavan huippukohtansa. Mihin voimme luottaa, mihin panna turvamme kaiken tämän keskellä? Ainoa toivomme on alkuperäinen Jumalan Sana, johon kautta aikojen miljoonat ovat panneet luottamuksensa siinä määrin, että Raamattu on laajimmalle levinnyt kirja koko maailmassa. Epäilysten keskellä voi lohduttautua sillä, ettei näin suuri määrä ihmisiä ole voinut olla väärässä, vaikka nyt entistä harvempi näyttää uskovan Jumalaan ja Raamattuun.

Luottamuksemme Jumalan Sanaan ei kuitenkaan perustu ihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä, vaan olemme tulleet näkemään, että Sana on toteutunut ja toiminut elämässämme.

Eilen meni suuri osa päivää lääkärikäynnillä Lahdessa. Keskus - Sairaalassa. Suureksi iloksi sain kuulla, ettei ole löytynyt etäispesäkkeitä ja syöpäarvo on noussut vain hiukan. Nyt seurataan tilannetta vielä neljä kuukautta. On tyydyttävä Herran tahtoon, enkä osaa jostakin sisäisestä seikasta johtuen kovin suurella voimalla pyytää jotakin itselleni. Toivon kuitenkin rukousta edellisten hoitojen aiheuttamien vaivojeni puolesta, koska ne vaikuttavat suuresti mahdollisuuksiini matkustaa jonnekin kauemmaksi.

Lainaamani sanankohta on ollut usein esillä kirjoituksissani, enkä kyllästy puhumaan siitä, koska se omalla tavallaan tuo elävimmin esiin meidän ongelmamme. Jo aikanaan suuri jumalanmies sanoi selvästi, että sairain ruumis maan päällä on Herran Jeesuksen Kristuksen Ruumis, eli Seurakunta. Paavali ei puhu kyseisestä asiasta vain esittääksensä jotakin sen aikaisessa blogikirjoittelussa, vaan hän tuo polttavana esiin ikiaikaisen ongelman, joka erityisellä tavalla koskettaa meitä juuri tässä hetkessä. Olen jo maininnut siitä, kuinka suuretkin jumalanmiehet ovat kuolevaisia ja hauraita olentoja, kuten Elisa, josta sanotaan:

”Mutta kun Elisa sairasti kuolintautiansa…” (2.Kun.13)

Jokin toinen käännös puhuu Elisan sairastaneen tautia, johon hän oli kuoleva. Miksi ottaa esiin tällainen asia? Niiden fanaattisten näkemysten johdosta, jotka eivät usko sairauden ollenkaan kuuluvan uskovaisen elämään.

”Katson kuitenkin välttämättömäksi palauttaa luoksenne veljeni, työkumppanini ja taistelutoverini Epafrodituksen, teidän lähettinne ja auttajan minun tarpeissani. Sillä hän ikävöi teitä kaikkia ja on kovin levoton siitä, että olitte kuulleet hänen sairastavan. Ja hän olikin sairaana, kuoleman kielissä; mutta Jumala armahti häntä, eikä ainoastaan häntä, vaan myös minua, etten saisi murhetta murheen päälle.” (Fil.2)

Uskovaisetkin siis sairastavat, koska olemme osa langennutta ihmiskuntaa, jonka maallisten kehojen on aikanaan maaduttava esivanhempiemme ratkaisun johdosta. Mutta millaisia ratkaisuja tekevät meidän aikamme uskovaiset? Olemmeko täysin osattomia eri lähimmäistemme vaivoihin ja sairauksiin? Millainen kysymystenasettelu! Eihän uskovaisilta voi kysyä tällaista! Mutta mitä kirjoittaa Paavali jumalallisena ilmestyksenä?

”Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.”

Kuinka moni aikanaan totesikaan silloisten sairauksieni keskellä, ettei ole mikään ihme, jos kaikki kohtasi minua kaiken painostuksen ja ahdistamisen johdosta. Nyt olen itse samaa mieltä vähintäänkin verenpainesairauteni johdosta. Olosuhteiden helpottaessa tilanne korjaantui huomattavasti, ja nyt verenpaine on mieluumminkin alhainen.

Vuosien mittaan olen seurannut lukemattomien ihmisten elämää ja mieleeni on toistuvasti tullut lainaamamme kohta. Se sisältää paljon enemmän kuin olemme valmiit sisäistämään. Kysymys ei ole vain Herran ruumiiseen osallistumisesta ehtoollisessa, vaan ensisijaisesti sisäisestä asenteestamme ja olemuksestamme. Miksi eivät sairaamme parane, vaan sairaudet vain näyttävät pahenevan? Miksi niin monet ovat silminnähden heikkoja ja puhuvat kätketyllä tavalla elämään kyllästymisestänsä ja halustaan kuolla?

Kuinka väärän kuvan annammekaan Jumalan Seurakunnasta ja uskovaisuudesta? Omalla tavallaan on totta kaikkialla se, mitä jo yli kymmenen vuotta sitten miehet sanoivat Riihimäen seurakunnan saunassa ja sen jälkeisissä hartaushetkissä: ”Me emme saa mitään kirkossa, mutta tämä on meidän seurakuntamme!” Saman olen kokenut osallistuessani Heinolan seurakunnan miestyöhön. Voiko ajatella mitään murheellisempaa kuin nykyinen tilanne, jossa vain osa seurakuntien jäsenistä kokee saavansa jotakin hengellistä ravintoa rajatuissa tilaisuuksissa? On entistä enemmän totta se, mitä Tommy Hellsten jo aikanaan sanoi: ”Nykyään ei seurakunnilla ole enää vastausta ihmisten ongelmiin.”

Jatkamme aiheesta. Mieti itseksesi, mitä todella sisältää lause:

”Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.”

Miksi on näin, ja kenestä kaikki mahdollisesti johtuu, ihmisistä itsestään vaiko mahdollisesti…