Ansiottomia palvelijoita 2

”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk.17).

Tässä ajassa emme kyllin voi korostaa hengellisen elämän todellista olemusta, vastavuoroisuutta. Kaikki Jumalan puolelta tarjolla oleva on lahjaa, jonka ansaitsemiseksi emme totisesti ole tehneet mitään, koska oman olemuksemme puolesta olemme ansainneet vain kuoleman ja eron Jumalasta. Meidän perusolemuksemme omassa tilassaan vain pakenee jopa paratiisimaisissa olosuhteissa puiden sekaan alastomuudessaan ja vääränlaisessa jumalanpelossa!

Kun sitten viimeinkin Pyhän Hengen vaikutuksesta ja jumalallisen kutsumuksen hetkenä pääsemme käsittämään Jumalan rakkauden, tapahtuu elämässämme niin suuri muutos, että siitä puhutaan Uutena Elämänä, johon olemme uudestisyntyneet ilman minkäänlaista omaa ansiotamme. Se merkitsee jättäytymistä Pyhän Hengen johdatukseen siinä määrin, että tulee todeksi:

”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal.2).

Käsitämmekö todella kaiken tämän sisältämän vastavuoroisuuden? Mitä siis ihmiset näkevät meissä, minussa, sinussa? Jos he eivät näe Kristusta olemuksemme ja tekojemme välityksellä, joudumme kysymään omaa, hengellistä syntyperäämme! Mikä oli Herramme maallisen vaelluksen ajan ongelma sen aikaisen kirkollisen hierarkian kohdalla? Mikä on ongelma meidän aikamme kirkollisen johdon kohdalla? Ihmisille oli mahdollista havaita vain ansioitunutta hengellisyyttä, mikä sai heidät osallistumaan Herramme tuomitsemiseen ja vähättelyyn tämän vaatimattomuuden ja nöyryyden johdosta. Hän ei vastannut heidän korkeata odotustasoansa! Koko kirkollinen maailma oli tottunut mitä erilaisimpiin arvomaailmoihin ja arvoasetelmiin, eli ihmiset olivat alkaneet pitää normaalina hengellisenä elämänä kyynärpäätaktiikkaa ja alempien kansanryhmien tallaamista.

Mitä erilaisimmat pyhyyden asteet tulivat näkyviin päivittäisessä elämässä, niin että suurimmalle osalle väestöä oli aivan uutta ja vaikeasti käsitettävää Herramme esittämä ajatus:

”Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.’” (Joh.5).

Oli aivan oma lukunsa se, että Herramme kutsui Jumalaa Isäksensä, mutta on aina ollut siten, että ihmisten syytökset perustuvat enemmänkin pelkoon oman arvoasemansa menetyksestä jumalallisten totuuksien edessä! Arvoasetelmiin perustuva hengellisyys on aina ollut ihmisten suosiossa, koska se jo oman olemuksensa perusteella karkottaa Hengen vaikutuksen, joka aiheuttaa piston sydämessä ja saa ihmisen tuntemaan itsensä syntiseksi. Ihminen ei halua tuntea itseään syntiseksi ja siksi hän kokee omaavansa oikeuden perustaa hengellisyytensä ansioitumiseen! Hänelle on aivan käsittämätön ajatus siitä, että kaikki onkin ilmaista ja kaikenlaisen ansaitsemisen ulkopuolella!

”Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itsensä omalla itsellään ja vertailevat itseään omaan itseensä.” (2.Kor.10).

Ihmiseen on siis juurtuneena todella syvällinen tarve määritellä oma ansioitumisensa itseään tarkkailemalla! Siksi Herramme kuvaama riippuvuus Isän tahdosta kiinni pitämisestä muodostui etenkin oppineiden juutalaisten mielissä suureksi uhkakuvaksi omalle asemalleen johtoasemassa. Syvin merkitys ja vaikutus perustuivat heidän riippuvaisuuteensa, ei Jumalasta, vaan Mooseksesta!

”Niin he herjasivat häntä ja sanoivat: ’Sinä olet hänen opetuslapsensa, mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme Jumalan puhuneen Moosekselle, mutta mistä tämä on, sitä emme tiedä.’ Mies vastasi ja sanoi heille: ’Sehän tässä on ihmeellistä, että te ette tiedä, mistä hän on, ja kuitenkin hän on avannut minun silmäni.’” (Joh.9).

Kuinka elävä kuva tämä onkaan tästäkin päivästä! Kuinka moni todistaakaan Mooseksesta tai ”Mooseksesta”, jonka opetuslapsia he uskovat olevansa siinä määrin, että jumalanlapseus jää kaiken tämän varjoon. Niinpä etsivä ihminen joutuu kysymään:

”Sehän tässä on ihmeellistä, että te ette tiedä, mistä hän on, ja kuitenkin hän on avannut minun silmäni!”

Kärsin todella kovasti maassamme vallitsevista helteistä enkä tiedä jaksanko kirjoittaa lähipäivinä!