”Mutta ei Jeesus sanonut…” 4

”’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Olemmeko todella koskaan päässeet ajattelemaan kuinka suuri ero voi olla sen välillä mitä Herramme sanoo, ja sen välillä mitä ihminen sanoo? Jo kymmeneen käskyyn sisältyy ehdoton ja peruuttamaton vaatimus: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!” Milloin oikein käsitämme, että ei ole kysymys suosituksesta tai hyvin laveasti otettavasta asiasta? Olemmeko koskaan panneet merkille, ettei käsky rajoitu vain pahoihin asioihin eli panetteluun, vaan kaikkeen väärän todistuksen esittämiseen, hyviinkin asioihin?

Emme voi tässä kohden olla viittaamatta myöskin tuomitsemiseen, mitä Herramme ei ole sen tarkemmin määritellyt, koska se ei kuulu kristilliselle alueelle, uskovaiselle! Kaikenlainen väärän todistuksen antaminen on tietyllä tavallaan tuomion lausumista suulla tai kirjoitusvälineellä, jolle se ei lainkaan kuulu. Millaisia oikeusistuimia onkaan kutsuttu koolle ja millaista murhetta onkaan aikaansaatu! Ottakaamme nyt esiin selvästi tätä aikaa koskeva rinnakkain asettelu:

”'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.” (Ilm.3).

Kuinka väärän todistuksen ihminen voikaan sanoillaan ja puheillaan antaa toisesta ihmisestä, saati sitten itsestään! Millainen käsitys on lukemattomilla tämän ajan seurakuntalaisilla itsestään, riippumatta siitä mitä Jumalan Sana hänestä selvästi sanoo?

”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse…”

Tätä ei tarvitse sanoa näin selvin sanoin, vaan se tuodaan esiin kätketysti, erilaisin elein ja teoin, asentein, olemuksin! Se voidaan sanoa jaloinkin, jättämällä säännölliset jumalanpalvelukset ja yhdessäolot silloin kun kaikki muu toiminta tuntuu tärkeämmältä ”Kauniiden ja rohkeiden hengessä”. Kukaan aikuinen ei varmaankaan ole unohtanut sitä aikaa kun tietty päivittäinen televisiosarja tuli ”sontaluukusta”! Juuri noina hetkinä kadut tyhjenivät ja kaupat olisi melkein voitu sulkea tuoksi ajaksi!

Mitä sitten tulee tähän aikaan ja ihmisten asenteisiin, voidaan selvästi nähdä sekä ihmisten tyytyväisyys vallitseviin olosuhteisiin, että heidän pohjaton kaipauksensa kaikenlaiseen tyydytykseen ja mielihyvään, Jumalan Sanan ja tahdon ulkopuolella! Ihminen totisesti etsii viihteestä tyydytystä sisimpänsä kaipaukseen, ns. uskovainenkin! Hän siis antaa todistuksen itsestään:

”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse…”

Mutta haluammeko todella kuulla Herramme mielipiteen ja mitä Hän tahtoo sanoa?

”…etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.”

Tässä kohden ei ole lainkaan sijaa hengelliselle tuomiomielelle ja hurskaille tuomionsanoille, mitä olemme joutuneet todistamaan menneinä aikoina! Samassa lainauksessa Herramme lausuu tuomionsa sekä viimeiseltä kaikuvan armontarjouksensa, vastoin kaikkea inhimillistä tuomiomieltä!

”Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm.3).

Ottakaamme siis vaarin Herramme sanoista ja unohtakaamme kaikki inhimilliset näkemykset, sillä hetkemme on todella myöhäinen!