Social Icons

Pages

tiistai 5. maaliskuuta 2019

”Mutta ei Jeesus sanonut…” 2


”’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.’Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?’” (Joh.21).

Olen koko aikuiselämäni ajan ajan puhunut ja kirjoittanut siitä, mitä Herra Jeesus Kristus on ja mitä Hän on sanonut, ja nyt eilen ensimmäistä kertaa todella panin merkille ajatuksen Raamatustani: ”Mutta ei Jeesus sanonut…!” Olemme tekemisissä kahden aivan erilaisen ja toisistaan poikkeavan maailman kanssa!

”Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa. Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan. Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt.12)

Voidaan siis lyhyesti sanoa, että pääpiirteissään on vain kahdenlaista ihmisten puhetta! Näiden välillä ratkaisee itse kussakin ihmisessä oleva elämänlaatu, joka aivan käytännössä vaikuttaa kaiken ulospäin tapahtuvan, olkoon se sitten selvää puhetta tai muuta hedelmää! Voi meitä ihmisiä, jotka olemme niin hitaita todella käsittämään kuinka suuri merkitys meidän puheillamme, yksittäisillä sanoillakin, on Herramme ja Jumalamme korvissa!

Jo Edenin puutarhassa tuodaan hengellisten silmiemme eteen näiden kahden puhemuodon ero! Jo tuolloin käärme sielunvihollisen suulla puhui siitä mitä Jumala oli sanonut, ja Eeva kuunteli sisimpänsä uteliaisuudella ja tiedonhalulla. Lainaus kuolettavalla tavalla perustui Jumalan puheeseen, mutta sisälsi Jumalan puheen ohella väärän selityksen ja viestin!

”Onko Jumala todella sanonut?

Kyllä, tässä kohden Jumala oli todella sanonut! Mutta tämän viestin aikaansaama rikkomus ja synti toi mukanaan jatkuvuuden, joka on kautta ihmiskunnan historian sekoittanut Baabelin hengessä niin sen mitä Jumala on sanonut kuin senkin mitä Hän ei ole sanonut! Kuinka mahdotonta onkaan selvitä kaiken tämän lävitse ilman Jumalan Henkeä ja Hänen antamaansa Ilmestystä! On kysymys ennen kaikkea ja yksinomaan Herran Jeesuksen Kristuksen ja Hänen Todellisen Olemuksensa tuntemisesta!

”Hän sanoi heille: ’Kenenkä te sanotte minun olevan?’ Simon Pietari vastasi ja sanoi: ’Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.’ Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.’” (Matt.16).

Vain Herran Jeesuksen tuntemisen kautta voimme päätellä ja arvioida mitä Hän todella on sanonut ja mitä Hän ei selvästikään ole sanonut ja tarkoittanut! Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Hän on yhä vielä ”MINÄ OLEN” ja SANA! Hän ei ole eikä koskaan ole ollut siinä mielessä inhimillinen meidän laillamme, että Hän olisi jatkuvasti muuttanut mieltänsä, vaihdellen ”kyllän ja ein” välillä! Hän on aina sanonut mitä tarkoittaa, ja tarkoittanut mitä sanoo! Siksi voimme olla turvallisella mielellä vain Hänen Henkensä hallinnassa!

”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16).

Mitä tämä kaikki tahtoo sanoa meille juuri elämässämme kriittisessä hetkessä? Meidän elämämme on kiinni siitä, että kuulemme mitä Henki seurakunnalle sanoo, ja sen perusteella puhumme saman kun Hänkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text