Näin ei saa olla, veljeni!

 ”Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).

Onko eilinen kirjoituksemme vielä mielessämme? Olemme päiväkausia askaroineet käsitteen ”ulkoistaminen” kanssa. Eilen kyselimme pahinta vihamiestämme ja sen olinpaikkaa, koska meitä todella vakavasti kehotetaan varjelemaan sydämemme kaikelta pahalta. Samassa yhteydessä mainitaan heti seuraavaksi:

”Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.” (Snl.4).

Suurin vaaramme näyttää siis olevan lähempänä kuin mitä oikein koskaan olemme tulleet ajatelleeksi! Se on huultemme takana, pienen pieni kehomme osa, jonka vaikutus on suuresti kiinni huultemme asennosta.

”Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri. Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea. Älä salli minun sydämeni taipua pahaan, pitämään jumalatonta menoa väärintekijäin kanssa.” (Ps.140).

Jälleen kerran sydän ja huulet samassa asiayhteydessä! Alamme kai siten jo käsittää suuvärkkimme merkityksen koko elämällemme, niin maalliselle kuin hengellisellekin!? Se on todellakin niin vaarallinen tekijä, että sen välityksellä aivan liian moni ulkoistaa itsensä jopa pelastuksen ulkopuolelle kaikenlaisista rukousten suitsutusuhreista huolimatta! Ei ole siis ihme jos sisimmässäni on nyt päiväkausia toistunut kuin päättymättömältä äänilevyltä, hengellisenä hätähuutona:

”…samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.”

Alan vasta nyt itsekin todella käsittää, miksi lähes koko elämäni ajan sisimpäni on suorastaan pakottanut minut toistuvasti puhumaan ja kirjoittamaan suulla tehdyistä rikoksista, vaikka sen johdosta olen saanut kokea ainutlaatuista hylkäämistä. Nämä rikokset eivät koske ainoastaan mainemurhan suorittajia, vaan uhreja ovat kaikki osalliset, koska aina on pätenyt ja pätee nimenomaan juuri tässä ajassa, jossa kaikenlainen pahuus saavuttaa äärirajansa:

”Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt.12).

Juuri tästä syystä meitä varotetaan jo muinaisista ajoista lähtien lausumasta väärää todistusta, tuomiota kenenkään ylle! Me omalla kielellämme, avatessa huulemme, puhumme itsellemme joko iankaikkisen kuoleman tai iankaikkisen elämän! Näin on asianlaita, vaikka kirjoittaja monen mielestä latoo ruudulle aivan liian suuria ja ratkaisevia ajatuksia. Emmekö koko ajan siteeraa, ei kirjoittajan, vaan Jumalamme omia sanoja ja ajatuksia?

Kirjoittaja haluaisi unohtaa kaiken menneen ajojahdin ja väärät syytökset, mutta onnistuu siinä melko huonosti oman alitajuntansa johdosta, joka nostaa esiin jo unohduksiin painuneita asioita. Mutta kaipa tämä kaikki on tunnustettava niiden lukuisten lukijoiden takia, jotka ovat saaneet kokea täysin samaa ja kamppailevat omantuntonsa kanssa! Hengellinen hylkääminen on omalla alueellaan ja tavallaan pahinta ja vahingoittavinta, mitä ihmiselle voi tapahtua! Kukapa voisi uskoa kaikkea tälle alueelle kuuluvaa ”huulten hedelmää”, etenkin kun on halunnut tietää mihin kaikki syytökset perustuvat ja saa yhä uudelleen vastauksen: ”Sinun ei tarvitse sitä tietää!”

”Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri. Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea. Älä salli minun sydämeni taipua pahaan, pitämään jumalatonta menoa väärintekijäin kanssa.” (Ps.140).