Henki ja Elämä!

”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: ’Sinulla on usko, ja minulla on teot’; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.” (Jaak.2).

”Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh.6).

Lukemalla vain jälkimmäisen lainauksen voisi päätellä kysymyksen olevan vain jonkinlaisesta uskonnollisesta toiminnasta, jolla on hyvin vähän tekemistä ns. maallisen elämämme kanssa, koska ”liha ei mitään hyödytä”. Ihminen olisi siten vapaa kaikesta maallisesta huolesta ja sidonnaisuudesta, voidakseen leijailla maan ja taivaan välillä hengellisissä sfääreissä, suorittaen hengellistä virkaansa lähes enkelien kaltaisessa tilassa, ulkopuolella kaiken inhimillisen vajavuuden ja puutteellisuuden!

Mieleeni tulee jälleen kerran monen huomaamattaan julkituoma ajatus, ettei taivaallista virkaa suorittava todellisuudessa ole millään tavalla tietoinen tekemisistään ja olemisistaan, koska vasemman käden ei tule tietää mitä oikea käsi tekee! Hän on niin tiedoton koko kristillisen elämänsä vaikutuksesta ja olemuksesta, ettei hänen lainkaan tule ajatella tekemisiänsä, jotta sitten viimeisellä tuomiolla hänen yllätyksensä olisi mahdollisimman suuri ja koko mielen valtaava.

Koska edes kädet eivät ole tietoisia toistensa tekemisestä, ovat nämä ihmiset niin yllättyneitä kaikesta itselleenkin tiedostamattomasta tekemisestä (tekemättä jättämistä ei juuri kukaan halua edes ajatella!) että totisella hämmästyksellä ovat suorastaan pakotetut huudahtamaan: ”Milloin, milloin, milloin me toimimme niin hurskaasti, vastoin kaikkea tietoisuuttamme?” (Matt.25).

Mitä pakostakin tulee mieleemme Herramme omina sanoina ja vastauksena samalla lailla hämmästyneille?:

”Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'” (Matt.7).

Jos siis kaikki ihmiset tunnetaan hedelmistään jo tämän elämän aikana, niin minne jäävät kaikki edellä kuvaamamme yllätykset? Ihminen joka uskoo palvelevansa Herraa ja lähimmäisiään hyvin salaa, jopa vuoteellaan, ja ennen kaikkea siellä, tulee yllättymään todella kauhistuttavalla ja konkreettisella tavalla! Rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan ei ole vain kauniita, taivaalle nousevia kuvitelmia ja ajatusleikkejä, vaan aivan konkreettista todellisuutta, juuri nyt, koko maallisen olemisemme ajan!

Kuinka ihmismielelle käsittämättömällä tavalla Herramme onkaan sitonut jumalallisella rakkaudella toisiinsa ihmiselämän todellisuuden ja käytännön uskonelämän, joka ei totisesti ole vain kauniita ajatuksia ja toiveita, vaan Hengen ja Elämän vaikutuksesta osa Taivasta jo maan päällä!

”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?”

Jos ei aivan juuri nyt, niin ainakin tulevana hetkenä moni on kohtaava elämänsä pettymyksen perustettuaan koko kristillisyytensä ja uskonsa toiveajatteluun ja kauniisiin aikomuksiin! Usko ei siis ole jotakin vain hengellistä ja näkymätöntä, pelkän toivon varaan rakentamista, vaan mitä totisinta Jumalan tahdon käytännössä toteuttamista Uudessa Elämässä, joka on nimenomaan tarkoitettu toimimaan tässä ajassa! Emme puhu nyt lainkaan sosiaalisesta toiminnasta, varojen ja vaatteiden jakamisesta, vaan toimivasta, käytännön rakkaudesta lähimmäistämme kohtaan!

”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1.Joh.4).

Suokoon Herramme meille ilmestyksen Hengen käsittääksemme maallisen aikamme ja Jumalallisen Rakkauden sidonnaisuuden!