Aivan vähän aikaa vielä!

”Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä ’vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.’ Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” (Hebr.10).

Minkä tulisi olla päällimmäisenä asiana elämässämme, niin maallisina luotuina kuin hengellisessä olemuksessamme? Vielä ollessani puoliunissani, palautuivat mieleeni Israelin-matkani, jotka omalla tavallaan tuottivat pettymyksen, koska olin odottanut jotakin aivan muuta. Kaikkialla minne sitten menimmekin, oli raamatullisten tapahtumien muistopaikkoja, jotka oli merkitty suuremmilla tai pienemmillä temppeleillä, joiden alle jäivät kaikki merkittävät tapahtumat. Minulle tämä seikka on ollut siitä lähtien ehkä elävin kuvaus ja esimerkki kaikelle kohtaamalleni kristillisyydelle. Kirkkorakennus, temppeli, pyhäkkö, muistomerkki, kaikki ne ovat hyväksyttävissä omalla paikallaan omine tarkoitusperineen, mutta kuinka monet niistä on rakennettu ja pystytetty suoranaisesta Jumalan käskystä ja tahdosta? Tämä ajatus taustalla alkoi tämänpäiväinen lainauksemme elää sisimmässäni.

Istun nyt tällä hetkellä jossakin näistä pyhäköistä, ihmisten askelten ja kaikenlaisten kaikujen soidessa korvissani, mutta kaikkein päällimmäisenä soi tuttuakin tutumpi, kaiken hälyn ylittävänä musiikkina melodia ja sanat:

”…sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.”

”Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ’Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.’” (Luuk.17).

Kuinka onkaan sisimmässäni aina soinut tämä sävel kaipauksella saada kuulla sanoina tai vaikka vain hiljaisena kuiskauksena:

”Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt.”

Ei niin että tämä tarkoittaisi suoranaisesti minua itseäni, vaan sitä Elämää, Joka on minussa, aivan kuten tänään saamme saman ajatuksen omistaa omalle kohdallemme!:

”…mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.”

Kuinka valtavan ilosanoman tämänpäiväinen lainauksemme sisältääkään meille tässä myöhäisessä hetkessä, johon se tuntuu aivan erityisellä tavalla olevan osoitettu! Me emme miellytä Herraamme millään rakennuksilla, rakennelmilla, jotka ihmismielen innoitus on saanut meidät pystyttämään, vaan meidät itsemme on tarkoitettu pyhäköiksi, jotka kokonaisuudessaan viestittävät ja välittävät maailmalle Kristuksen Elämää elävinä lähteinä, ja saavat siten kuulla elävänsä Herramme sielun mieltymyksessä:

”…mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” (Joh.4).

Tämä ei voi toteutua minkään inhimillisen rakennelman välityksellä, vaan kaikki perustuu jumalalliseen suunnitelmaan ja sen toteutumiseen ja täyttymykseen Herrassamme Kristuksessa Jeesuksessa:

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Nouskaamme siis kuulemaan toinen, aivan valtava hymni, joka täyttää ilmapiirin ympärillämme ja ennen kaikkea sisimmässämme!:

”Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh.6).