Aivan vähän aikaa vielä! 2

”Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä ’vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.’ Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” (Hebr.10).

Millainen määrä jumalallista tahtoa ja tietoa voikaan sisältyä muutamaan lauseeseen! Jos milloin, niin juuri nyt tarvitsemme uskalluksen säilyttämistä tässä erittäin myöhäisessä hetkessä! Siten emme toimi omavaltaisesti omien asioidemme parissa, vaan keskitymme Jumalamme tahdon täyttämiseen ja Hänen mielisuosiossansa olemiseen.

Olemme jo aikaisemmin kirjoittaneet tuhansien viereltämme kaatumisesta ja yksin jäämisestä. Mitä kaikkea tähän sitten sisältyykin, menevät ajatuksemme automaattisti lainauksemme sanoihin:

”Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.”

”Uskallus” on kielenkäytössämme aika harvinainen sana, mutta se sisältää jumalallisessa mielessä avaintekijät tämän maallisen vaelluksen päättymiseksi jumalalliseen Päämäärään! Uskalluksen pois heittäminen on selvästikin yksi tekijä tuhansien ja jälleen tuhansien lankeamiselle. Se saa toivon ja oikeanlaisen odotuksen katoamaan ja näkyväisten astumisen sijalle!

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.” (Hebr.11):

”Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä. Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme.” (Room.8).

Mikä on siis Hengen tehtävä sinun ja minun kohdallani? Auttaa meitä meidän heikkoudessamme, kunhan vain myönnämme heikkoutemme, emmekä ole sallineet Laodikean hengen hiipiä sisimpäämme menestysteologian itsetietoisuutta pönkittämään: ”Olen rikas ja rikastunut, olen voimani tunnossa!”

Aamupuuroa keittäessäni sisimmässäni alkoi toistua, etenkin nyt vallitsevassa poliittisessa tilanteessa, ajatus ulkoistamisesta. Edellisenkin lainauksemme perusteella Pyhä Henki on annettu meille avuksemme, auttamaan sisäistämään Sanan vaikutuksen. Miksi seurakunnallinen tilanne on yleismaailmallisesti sitä mitä on, niin että yhä useampi on heittänyt pois uskalluksensa, alkaen mukautua kaikkeen ympäröivään vaikutukseen? Miksi toivo on katoamassa, ja siten jumalallisten lupausten täyttymisen odottaminen väistymässä, maailmallisuuden hengen ja toimintamallien vallatessa yhä enemmän tilaa? Millaista ulkoistamista olemmekaan olleet todistamassa poliittisella alueella!

Mitä oikein tarkoittaa ulkoistaminen? Toimintojen siirtämistä pois sieltä minne ne ovat aikaisemmin kuuluneet! Miksi nyt selvästikin näyttää siltä, että ulkoistaminen on avainsana myös hengellisissä piireissä?

”Sillä ’vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.’”

Mitä luimme edellisellä kerralla?:

”Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ’Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.’” (Luuk.17).

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).