Puhdistavat koettelemukset!

”…niin älköön sydämesi ylpistykö, äläkä unhota Herraa, sinun Jumalaasi, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, kuljetti sinua suuressa ja hirmuisessa, myrkyllisten käärmeiden ja skorpionien ja kuivien, vedettömien maiden erämaassa, vuodatti sinulle vettä kovasta kalliosta ja antoi erämaassa sinulle mannaa syödä, jota sinun isäsi eivät tunteneet - nöyryyttääksensä ja koetellaksensa sinua ja lopuksi sinulle hyvää tehdäksensä.” (5.Moos.8).

Elämme ajassa ja olosuhteissa, joissa monet uskovaiset ovat, ehkä aivan tiedostamattaankin, alkaneet tavalla tai toisella kapinoida Jumalaa vastaan sisimmässään! Jossakin mielessä on suorastaan pelottavaakin kuulla ihmisten lausumia, jotka julkituovat heidän sisäisen ihmisensä asennetta kaikkeen kokemaansa! Jollakin tavoin kohtaamme kaksi eri peruslinjaa, joista toinen huokuu melkoista välinpitämättömyyttä ja antautumismielialaa, toisen pahoitellessa melkoisella paatoksella: ”Miksi Jumala sallii kaiken tämän, vaikka olen tehnyt kaikkeni miellyttääkseni Häntä?”

Miksi Jumalamme kaikessa hyvyydessään sallii elämäämme tulla niin paljon meille epämieluisia asioita? Olemmeko aivan varmoja siitä, että olemme eläneet niin hyvää elämää, ettemme tarvitse emmekä varmasti ansaitse koettelemuksia?

”…niin älköön sydämesi ylpistykö, äläkä unhota Herraa, sinun Jumalaasi, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä…”

On olemassa enemmän ylimielisyyttä ja vääränlaista itsetuntoa, kuin mitä olemme halukkaat tiedostamaan, jotka eivät lainkaan palvele hyväksemme! Voisiko olla niin, että kaikesta jumalanpalveluksestamme huolimatta olemme vieläkin niin suuren itseluottamuksen vallassa, että emme oikealla tavalla käsitä kuinka täydellisesti riippuvaisia olemme olleet ja olemme vielä Jumalamme näkymättömästä avusta? Me olemme kuvitelleet selvinneemme kaikesta omalla voimallamme ja hurskaudellamme, käsittämättä ja huomaamatta, millaisen määrän vihamielisiä voimia jumalallinen läsnäolo on murskannut jalkoihimme, emme me itse!

”Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.” (Luuk.10).

Kuinka lähellä meitä jokaista onkaan antautua vääriin asenteisiin ja väärään ajatteluun:

”Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'” (Matt.7).

Kunpa todella käsittäisimme, millaisten näkymättömien vaarojen lävitse Herramme on meidät johtanut ja auttanut ja tehnyt ne teot, joita me olemme pitäneet ominamme! Jumalan Rakkaus haluaa säästää meidät edellisen lainauksen kohtalolta, kuljettamalla meitä kaikenlaisissa erämaissa ja osoittaakseen huolenpitonsa kouluttamalla sisäistä olemustamme taivaskelpoiseksi!

”…kuljetti sinua suuressa ja hirmuisessa, myrkyllisten käärmeiden ja skorpionien ja kuivien, vedettömien maiden erämaassa…”

Miten elävä kuvaus tämä onkaan siitä ajasta, jossa juuri nyt elämme! Ihminen ei ole muuttunut eikä muutu ilman Jumalan apua, josta Israelin kansa oli joka päivä osallinen, mutta silti yksi sukupolvi ei saavuttanut Luvattua Maata!

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne” (Jer.29).

Tämän Hän osoittaa aivan käytännössä!

”…vuodatti sinulle vettä kovasta kalliosta ja antoi erämaassa sinulle mannaa syödä, jota sinun isäsi eivät tunteneet - nöyryyttääksensä ja koetellaksensa sinua ja lopuksi sinulle hyvää tehdäksensä.”