”MINÄ käännän teidän kohtalonne!” 2

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne” (Jer.29).

Milloin todella käsitämme, millaisella tavalla Jumalamme on sitonut Itsensä rakastamisen lähimmäisenrakkauden kanssa! Kuinka moneen kertaan meille tulee toistaa, että usko ilman tekoja on kuollut, merkityksetön! Me saatamme todistaa löytäneemme aidon yhteyden Jumalan kanssa, mutta tämä on muodostunut kuin jonkinlaiseksi, aivan käsittämättömäksi yksinoikeudeksi! Me kyllä rakastamme Herraamme, mutta hyvin itse valitulla tavalla! Me kyllä rakastaisimme lähimmäistämmekin, mutta kun… mutta kun hän ei mielestämme täytä tälle rakkaudelle asetettuja ehtoja; hän on erilainen kuin me, joten mitä todellisuudessa on tapahtunut meidän kohdallamme?

”’…mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.' Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.’ Ja hän sanoi heille: ’Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.’” (Mark.7).

Emme varmastikaan tee vääryyttä Jumalan Sanalle laajentaessamme käsitteen ”perinnäissääntö” lähimmäisenrakkauden alueelle! Kuinka täynnä onkaan monen mieli perusteita Jumalan selvän käskyn hylkäämiseksi! Sen sijaan että mielemme olisi vallannut jumalallinen Rakkaus, se askartelee muodostaakseen ja rakentaakseen kaikenlaisia mahdollisia aitoja Jumalan lupausten ja lähimmäistensä ympärille, kaiken tapahtuessa vain itsekkäistä motiiveista! Huomasitko edellisestä lainauksestamme aivan kauhistuttavan ja järisyttävän ajatuksen, jonka kai useimmat lukevat nopeasti ohittaakseen sen?

”…mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.”

Turhaan! Kuinka kauhistuttava sana hengellisen elämän alueella! Me uskottelemme itsellemme palvelevamme Jumalaa ja Hänen asiaansa, mutta jos emme koko sydämestämme rakasta Häntä, pitäytyen yksinomaan Hänen Sanaansa, ei perinteisiin ihmisten kehittelemiin oppirakennelmiin, me petämme itseämme! Petollisinta kaikessa on se, että kaikesta kielteisestä asenteestamme huolimatta Jumalan siunaukset ja lahjat näyttävät olevan osa elämäämme!

”Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin.” (Hebr.6).

Tottelemattomuus Sanaa kohtaan muuttaa yllemme lankeavan sateen kiroukseksi, saaden meidät tuottamaa ohdakkeita ja orjantappuroita, jotka haavoittavat lähimmäistämme! Muistakaamme Herramme orjantappurakruunu!

Emme totisesti voi palvella Jumalaa rakastamatta lähimmäistämme!

”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.” (1.Joh.4).

Älkäämme pettäkö itseämme kieltäen Jumalan Rakkauden lähimmäiseltämme! Rikkomuksemme ei koskekaan häntä, vaan Itse Jumalaa!

”Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Sillä jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä. Mutta tutkikoon kukin omat tekonsa, ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on; sillä kunkin on kannettava oma taakkansa.” (Gal.6).