Jumalan kuva?

”Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille…” (1.Moos.1).

Aikanaan mielenterveyteen liittyvissä kirjoituksissani totesin useampaan kertaan useimmilla ihmisten vaikeuksista ja ongelmista olevan ihmiskasvot. Asenteemme ja suhteemme toisiin ihmisiin sisältää siis aivan järkyttävän määrän vaikutusta, jota emme riittävässä määrin ole halukkaita tiedostamaan. Puhumme nyt lähinnä ongelmista, joita useimmiten ja useimmat meistä taitavat aikaansaada niin puheillaan kuin eleilläänkin. Miksi pitääkin olla niin murheellinen suhde hyvän ja pahan vaikutuksen välillä?

Olen parin päivän ajan pohtinut tätä ongelmien ja ikävien asioiden ihmiskasvoisuutta ja kaiken vaikutusta jumalasuhteeseemme, jumalakuvaamme, joka ei Kirjoitusten perusteella sisällä mitään siitä, mitä ihmiset omilla asenteillaan ja lähinnä selityksillään aikaansaavat. Herramme kylläkin kertoo selvästi tämän elämän tosiasian sanoessaan:

”Mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat! Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä. Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.” (Luuk.17).

Samassa yhteydessä en voi olla mainitsematta sitä, kuinka moneen kertaan Herramme varottaa meitä loukkaantumasta Häneen ja Hänen toimintaansa! Mutta millaisen kuvan me annamme Jumalasta ja iankaikkisesta elämästä?

”Sillä ’teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa’, niinkuin kirjoitettu on.” (Room.2).

Miksi Raamattu niin suuressa määrin puhuu meiltä odotettavasta käytöksestä ja asenteesta toista ihmistä kohtaan? Se on kaiketikin katsottu tarpeelliseksi, ei vain olosuhteiden johdosta, vaan jotta tehtäisiin tilaa ja tie Uudelle Elämälle, jonka tulee vallata koko tila uudestisyntyneiden keskuudessa! Pohjimmaltaan ei ole kysymys suurista ja näyttävistä asioista, vaan jumalallisesta yksinkertaisuudesta ja jumalakuvasta, joka tulee esiin vaatimattomuudessa ja ansiottomuudessa!

”Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille. Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa.” (Matt.12).

Herramme menestys tavallisen kansan keskuudessa perustui selvästikin Hänen nöyrään ja vaatimattomaan olemukseensa, josta kuitenkin heijastui ylimaallinen ja jumalallinen voima ja valta. Tätä ei kuitenkaan kyennyt näkemään sen aikainen kirkollinen johtajisto, joka omalla vaikutuksellaan ja asenteillaan loi täysin väärän kuvan Jumalan olemuksesta!

Kysymys on siis todella pienistä ja usein sivullisilta huomaamatta jäävistä hetkistä ja teoista, jotka kuitenkin pannaan merkille ja muistetaan Korkeudessa!

Nuorena minulla oli hyvin ahdistaviakin hetkiä, etenkin raamattukouluaikana. Toimin tuolloin ainoan kerran elämässäni rippikoulun isoisena Juvan leirikeskuksessa. Mieleni oli aika alamaissa eräänä päivänä maatessani tauolla sängyllä melko väsyneenä, miettien kai kohtaamaani arvostelua seurakunnallisissa piireissä. Leirin johtajana toimiva pastori Martti Kaipainen, joka käsittääkseni oli kuuluisan näyttelijän poika, tuli ja istuutui sänkyni laidalle sanoen vain muutaman sanan. Kysymys oli hyvin pienestä hetkestä ja eleestä, mutta tämä silmänräpäys elämässäni jäi mieleeni jonakin niin positiivisena ja ennen kaikkea hyväksymistä sisältävänä, voimaa antavana, että se lämmittää mieltäni vielä nytkin seitsemänkymppisenä! Erikoisesti mieleeni on jäänyt hänen hymynsä! Tällaisia hetkiä toivotan jokaiselle vielä tässä hetkessä Herran suomana, Hänen kuviltansa!