”Ihmistenkö suosiota
minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä
vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä
minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei
ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä
ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.”
(Gal.1).
Aamu aamulta herään aina vain vakavammissa mietteissä. Onko jokapäiväinen
vuoteesta nouseminen itsestään selvä asia, vai onko sittenkin aivan
kokonaisvaltaisesti kysymys Jumalan armosta, päivittäisestä ja hetkittäisestä
armosta?
Olen jo useamman vuoden ajan kuunnellut aamuisin uutiset, ikään
kuin saadakseni tietää millaisella mielellä tulee astua uuteen päivään. Hyvät uutiset
eivät vanhan sanonnan mukaan ole mitään uutisia, vaikka joka päivä odotamme
kuulevamme vain niitä. Kuinkahan suuren itsepetoksen vallassa on jossakin
määrin jokainen meistä? Mieltä rauhoittaa jos pääuutisen paikalla puhutaan
eduskunnan väittelyistä tai neuvotteluista eri ammattijärjestöissä. Kun ei ole
oikein mitään uutta tapahtunut, kulkee hengitys selvästikin kevyemmin ja
saattaa kuulua jopa jonkinasteinen huokaus! Mutta miksi kaikesta huolimatta
ihmisellä on niin voimakas tarve ja suorastaan vietti tuudittautua ”hyvien
uutisten” aikaansaamaan, nukuttavaan hyräilyyn?
Jokin sisimmässämme on kuitenkin kaikesta huolimatta ainakin
hiukan kallellaan suuntaan, mitä kaikin tavoin välttelemme! Iloamme pilaa
veljemme Paavalin suorasukaisuus:
”Mutta tiedä se, että
viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat
silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia,
vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia,
epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.” (2.Tim.3).
Mistä hän saattoi tehdä tällaiset päätelmät juuri oman
aikakautensa keskellä? Ei tainnut olla hänellä mitään omaa osuutta
kirjoittamaansa (tai sanelemaansa)!
”…enkä minä
olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus
Kristus on sen minulle ilmoittanut.”
Kuka tahtoo pitää totena sitä ihmiskuvaa, jonka Paavali luo
profeetallisine näkemyksineen? Kiitän Jumalaa jokaisesta aamusta ja muustakin
päivän osasta, jolloin saamme kuulla kaikesta muusta kuin katastrofeista,
pommituksista ja kaikenlaisista onnettomuuksista ja rikoksista. Paikallislehden
mielipideosastolla kiinnitti huomiotani eräs uskovaisen laatima kirjoitus,
missä todettiin Jumalan aiheuttaneen useammanlaisia tuhoja eri puolilla maailmaa.
Yhdyn koko sydämestäni seuraavana päivänä julkaistuun vastalauseeseen, jonka
mukaan ihminen itse aikaansaa tuhoa omilla ratkaisuillaan ja asenteillaan!
En halua kuulua negatiivisesti asennoituviin ihmisiin, vaan
olen kiitollinen jokaisesta elämästäni päivästä, vaikka tunteeni kuuluttavat
monta kertaa sellaista, mitä pyrin välttelemään! Kaikki ei todellakaan mene
mielemme mukaisesti, koska uskovaisina olemme lähteneet Tielle, joka ei ole
ihmisten mukainen, vaikka onkin tarkoitettu heidän parhaakseen:
”Sillä minä teen
teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole
ihmisten mukaista…”
Miksi uskovaisilla on niin huono maine heidän korostaessaan
tätä ”ei ihmisten mukaista”? Taitaa olla kaikessa kysymys mitä
erilaisimmista korostuksista! Mieleeni tulee eräs herätyskokous nuoruuden
ajaltani, joka jäi muistiini loppuelämäni ajaksi! Vieraileva puhuja oli kovia
kokenut veli, joka totesi mitä suurimmalla vakavuudella:
”Jos sinusta tänään
kaikki tuntuu olevan hyvin ja tunnet jonkinasteista onnellisuutta, on se varma
merkki siitä, että huomenna sinulle voi tapahtua jotakin todella kauheata!”
Tässä kai kylliksi vastausta siihen, miksi ainakin osaltaan
vältellään hengellisiä asioita ja ”herätyspuheita”!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti