Kenen suosiota etsimme?

”Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

Mikä on meidän todistuksemme, mihin pyrimme ja mitä tai ketä tahdomme miellyttää? Se tulee tahtomattammekin esiin mitä erilaisimpien elämäntilanteiden kohdalla, vaikka emme itse sitä ehkä tiedostakaan. Ratkaisevaa ei ole kuulemamme inhimillinen arvio tai tuomio, joka tulee esiin silminnähtävästi tai korvin kuultavasti. Kuinka tärkeätä onkaan käsittää se, kuinka jatkuvasti olemme näkymättömien valtojen arvioitavana! Meitä arvioivat sekä hyvät että pahat tahot, mikä tekee kaikesta todella vakavaa ja helposti väärinkäsityksiin johtavaa! Meistä käydään koko ajan näkymätöntä taistelua, joka pyrkii vaikuttamaan ajatteluumme ja ratkaisuihimme! Me emme ole ollenkaan niin arvottomia ja merkityksettömiä kuin usein saatamme ajatella. Meidän seuraamme ja läsnäoloamme kaivataan puolin ja toisin, näkymättömien käsien ja voimien kurottautuessa meitä kohti saadakseen lujan otteen ja ottaakseen meidät omakseen!

”Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ’Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan’?” (Jaak.4).

”Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, hän on kiivas Jumala. Älä siis tee liittoa maan asukasten kanssa, ettet, kun he kulkevat haureudessa jumaliensa jäljessä ja uhraavat jumalillensa ja kutsuvat sinua, sinä söisi heidän uhristaan…” (2.Moos.34).

On siis kysymys ystävyyssuhteesta, jota meille tarjoaa kaksi eri tahoa, mutta nyt haluamme erityisellä tavalla korostaa sitä puolta, joka ajattelee vain meidän parastamme ja tulevaisuuttamme onnellisissa olosuhteissa! Toinen osapuoli tietää oman alkuperänsä ja tulevaisuutensa, jota se ei haluaisi mistään hinnasta viettää yksin olosuhteissa, joiden kuvaaminenkin tuottaa sisäistä tuskaa! Me haluamme mahdollisimman kauaksi tästä ystävyyssuhteesta asettuaksemme selvästi Hänen puolellensa, joka kaikin tavoin on osoittanut Rakkauttansa meitä kohtaan, Rakkautta, joka ei voi olla täydellinen ilman ajatonta ja rajatonta yhdessäoloa meidän kanssamme!

Tämä taistelu sieluistamme tapahtuu tavalla, jonka määrittää ylimaallinen suunnitelma, jota veljemme Paavali kuvaa mitä osuvimmalla tavalla:

”Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.”

Taistelu, johon meidät on sidottu koko elämämme ajaksi, perustuu siis suuressa määrin näkymättömiin voimiin, ja siksi meidän on oltava tarkkoja asenteidemme suhteen:

”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” (Ef.6).

Olemme jo jonkin aikaa puhuneet Johannes Kastajasta, jonka persoonassa eri henget eroteltiin ennen kaikkea hänen erityislaatuisen tehtävänsä johdosta. Hänen palvelustehtävänsä oli aivan ainutlaatuinen Jumalan armon ja etsikonajan toteutuessa hänen julistuksensa ja välitystehtävänsä kautta. Ihmiset olivat kuitenkin tottuneet ihmismielen mukaiseen ”hengelliseen” ajatteluun, jonka suojamuurin ja savuverhon lävitse ei mikään uusi päässyt tunkeutumaan. Välikappale, jossa Jumalan Sana toteutui aivan ainutlaatuisella tavalla, pyrittiin tekemään mitättömäksi:

”’Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?’ Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: ’Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo meille: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?’ Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.’ Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: ’Emme tiedä.’” (Matt.21).

Mitä on meidän sisimmässämme, ketä pelkäämme ja kenen lauluja laulamme? Miettikäämme todella tarkoin viimeisimmän lainauksemme viestiä! Emme voi enää olla kantaa ottamattomia ja turvautua epämääräisiin vastauksiin!