Yhdessä kulkemisesta

”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ’Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.’ Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias.’” (2.Kor.6).

Erottautua ja kulkea yhdessä! Onko meidät asetettu näin vaikeaan asemaan, jossa mielemme joutuu jatkuvasti pohtimaan oikean ja väärän suhdetta?

Menneiden vuosikymmenien aikana sain olla todistajana mitä vaihtelevimmille ”exoduksille” ja erottautumisille siinä määrin, että omakin mieleni oli vaarassa järkkyä. Kuinka moni kokikaan aivan kuin ilmestyksen perusteella tarpeen erottautua kaikista vääristä asioista ja vääristä persoonallisuuksissa siinä määrin, että jopa vain yksi ”valistunut” ihminen muodosti uuden ja ainutlaatuisen ”seurakunnan” tai ryhmittymän. Kuka tuli ajatelleeksi sitä, ettei yksi ihminen voi olla ryhmä?

Tämä erottautuminen ja kaikkien kirkkokuntien ulkopuolelle lähteminen ei nyt jälkeenpäin tarkastellen palvellut ainakaan Herramme ja todellisen Seurakunnan asiaa. Toteutui aivan ainutlaatuisella tavalla sanankohta:

”Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. On hyvä, jos osoitetaan intoa hyvässä asiassa aina, eikä ainoastaan silloin, kun minä olen teidän tykönänne.” (Gal.4).

Joillakin eristäytyneillä oli toki enemmän menestystä kuin monilla yksin jääneillä, jotka innoittivat kirjoittajan kuvailemaan ns. ”mobiililuostareita”, jotka vaeltelivat keskuudessamme yhden hengen kommuuneina ja ”hengellisinä taisteluyksikköinä”. Millaista ulkokultaisuutta omasivatkaan kaikki erilliset ryhmät, jotka selvästikään eivät lukeneet Jumalan Sanaa kokonaisuutena, vaan valitsivat siitä mieleisensä kohdat aidaten kaikki seuraajansa mitä erilaisimpiin häkkeihin!

Lähdettiin siis ulkopuolelle kaikkien leirien, uskoen muodostavansa todellisen ja aidon uskonyhteisön! Mutta mitä tämä erottautuminen oli todellisuudessa! Erottauduttiin maailmasta, maallisista asioista, ja näiden varjolla jokaisesta täydellisestä kieltäytymisestä kieltäytyvästä! Jokaisessa muussa nähtiin syntiä ja lankeemusta siinä määrin, että tuotettiin ääretöntä mielipahaa lukemattomille erottautumattomille uskovaisille. Viulunsoitolla hengellisiä lauluja säestävä vanha uskovainen tuomittiin paholaisen palvelijaksi, ja kokoontumisemme kaupungin omistamassa salissa tuomittiin ankarasti, koska siellä muina päivinä istuivat jumalattomat ihmiset! Ei tullut istua missä pilkkaajat istuvat! Entä sitten linja-autossa matkustaminen? Tuliko seisoa koko matkan ajan? Sama palava saarnamies julisti television paholaisen välineeksi, jota ei tarvinnut katsoa kuin muutama sekunti, niin jo oli antikristuksen vallassa! Tällä saarnamiehellä ei ollut televisiota olohuoneessaan, mutta kylläkin keittiössä! Kenen vallassa hän…?

Riittää tämä kuvaus! Mielipaha on vieläkin melkoinen, mutta tulisiko katsoa kevennykseksi se, kuinka aikanaan haluttiin perustaa taatusti aito, Raamatun esikuvan mukainen seurakunta? Perustavassa kokouksessa meteli on aivan käsittämätön ja kaikki puhuivat toistensa päälle! Tämän ohella mieleen jäivät vain kaksi tärkeimmäksi katsottavaa asiaa, jotka ensi tilassa tuli toteuttaa. Toinen oli oma lehti ja toinen tilillepanokaavakkeet!

Tämä oli siis yksi erottautumisyritys, joka ”jostakin syystä” raukesi monen muun yrityksen ohella. Olikohan kukaan koskaan lukenut:

”…en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi…” (1.Kor.5).

Mitähän kaikkea onkaan erotettu ja eristetty veljiksi kutsuttujen toimenpiteillä?