Ansiottomia palvelijoita

”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk.17).

Kuinka tärkeää onkaan meille jokaiselle olla selvillä siitä, mitä meidän Herramme meiltä odottaa! Ratkaisevaa ei ole mitä seurakuntamme tai pastorimme tai hengellinen johtajamme meiltä odottaa! Siksi meidän jokaisen on yksilönä ja persoonana otettava selvää Herramme tahdosta omalla kohdallamme. Tämä ei voi tapahtua ilman laajamittaista Sanan tutkistelua, koska emme voi rakentaa hengellistä elämäämme sen varaan, mitä muut matkalaiset meille tahtovat esittää! Meidän on henkilökohtaisesti, todella henkilökohtaisesti, tunnettava Herramme Jeesus Kristus ja Hänen odotuksensa ja tahtonsa kohdallamme!

Herramme näki todella käytännössä ja elävällä tavalla maanpäällisen vaelluksensa aikana mitä on seurauksena vakiintuneesta ja paikalleen jumittuneesta seurakunnallisuudesta. Se oli kuin suuri maalaus kaiken hengellisen rakennelman seinällä, kuin maalattu tuli, joka muistutti kaikesta entisestä ja ikävä kyllä taakse jääneestä. Todellinen ja ajankohtainen, sen hetkinen tilanne, jäi huomaamatta kaikilta tätä maalausta tarkastelevilta juutalaisilta ja ennen kaikkea heidän johtajiltansa!

Mitä he näkivät, mitä he ylitse kaiken halusivat nähdä? Tavalla tai toisella he näkivät vain hiukan toisistaan poikkeavan asetelman, jossa he itse kukin seisoivat suuren profeetan, Mooseksen rinnalla rinta pystyssä ja ihaillen Mooseksen itse kuhunkin luomia ylistäviä katseita. He olivat ansioituneita, ainakin Saulin tavalla, toinen toistaan päätä pidempiä ja asemansa ansainneita koko kansan edessä! Olisiko sitten ihme, jos kansankin keskellä vallitsi sama vallan jano ja tarve erottua toisista kansalaisista

Meidän Herramme tuli omiensa tykö, mutta nämä eivät hyväksyneet Hänen nöyrää tapaansa esiintyä omaa kunniaa etsimättömänä. Eivät vain johtajat ja oppineet hyljänneet häntä, vaan Hän joutui sanomaan niille kahdelletoistakin: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”

Olemme ehkä liiaksikin painaneet mieleemme:

”Ja suuri kansanjoukko kuunteli häntä mielellään.  Ja opettaessaan hän sanoi: ’Varokaa kirjanoppineita…’” (Matt.17).

Koko tavallinen kansa ei selvästikään pidemmällä tähtäimellä uskonut Herramme palvelustehtävään ja todelliseen Olemukseen, mistä selvänä todisteena on muiden opetuslastenkin selkänsä kääntäminen ja Herramme varoituksen laiminlyöminen: ”Varokaa kirjanoppineita”. Nämä saivat kansan kaiken jumalallisen huipentuman yhteydessä yhtymään ristiinnaulitsemishuutoon!

Me emme välttämättä ole ollenkaan johtajien syntien ja rikkomusten ulkopuolella esiintyessämme vain tavallisena kansana, jos kuuntelemme mielellämme Sanan opetusta ja lukemista, mutta tilaisuuden tullen toteamme nuristen:

”Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ’Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?’ Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ’Loukkaako tämä teitä?’” (Joh.6).

Voisiko ansioton palvelija osallistua johonkin tällaiseen? Mihin ihmiset yleensä loukkaantuvat? He näkevät ja kuulevat jotakin, mikä horjuttaa heidän omaa asemaansa yleisön edessä! He haluavat jotakin enemmän kuin mitä Tämä Ristin Varjossa kulkeva Mies tarjoaa kaiken kirjanoppineiden ja heidän takanansa olevan hengen rinnalla!

Kuinka sidottuja useimmat ihmiset ovatkaan oman kunnian ja arvostuksen etsimiseen nimenomaan uskonnollisella alueella! Missä on tänä päivänä seurakunta tai ryhmittymä, joka opetuksellaan asettaa ihmisten eteen totuuden?:

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” (Joh.12).

Löytäkäämme siis ajoissa oma paikkamme ja asemamme Uudessa Elämässä!

”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'” (Luuk.17).