Ylen korkeaa käsitykselleni!

 ”Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?” (Ps.139).

Käytännön elämä on juuri nyt näyttämässä meille jotakin sellaista, minkä jo aikaa sitten uskoimme tai uskottelimme omistavamme. Kuinka usein esitettiinkään minulle kysymys: ”Mistä tiedän olevani valmis? Olenko minä valmis Herran tulemukseen?” Toisaalta taas kai enemmistö ainakin puheidensa ja asenteidensa perusteella odotti vain viimeistä silausta kokeaksensa aivan valtavia jumalallisia vaikutuksia, siirtyäksensä mahtavan palvelustehtävän jälkeen ansaittuun kirkkauteen.

”Olenko valmis?” ”Olen valmis!” Kumpikaan ei jumalallisen suurennuslasin alla vaikuta juuri siltä, mikä toisi rauhan sisimpäämme. Miksi meidät sellaisella tavalla on kaiken jumalallisen hyvän keskellä asetettu inhimillisesti ajatellen aivan liian suureen epätietoisuuteen ja rauhattomuuteen? Miksi koko kristillinen elämä on täynnä inhimillisesti ajatellen paradokseja, jotka me oman ymmärryksemme mukaisesti olisimme korvanneet aivan toisenlaisilla ratkaisuilla? Mikä todella on Totuus kaiken kokemamme keskellä? Mekö omaamme kyvyn kaiken selventämiseen ja rauhan tunteen tuomiseen?

”Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” (Saarn.7).

Taisimme heti alkuun löytää vastauksen kysymykseemme paradoksaalisuudesta! Paradoksaalista taitaa olla vain siellä, minne ihmisen oma mieli sitä luo! Meidän inhimillisyytemme antaa ajatuksillemme aivan liiaksi vapauksia!

”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes.55).

Pohtikaamme mielessämme, perustuneeko suuri osa vaikeuksistamme ja hankaliksi koetuista asioista siihen, että liiaksi yritämme ymmärtää, sen sijaan että hyväksyisimme Jumalan ajatusten ja linjausten paremmuuden!

Paras on kaikesta huolimatta vielä edessämme!

”Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.” (Jes.55).