Miksi pitäisi olla niin erinomainen?

”…ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee. Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa’. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.” (2.Kor.12).

Me olemme jotakin aivan erinomaista, mutta emme toistemme, vaan Jumalan silmissä, hänen valintansa johdosta! Mikään inhimillinen piirre ei tee meistä päätä pidempiä, kuten voimme lukea Saulista aikanaan. Jumala valitsi hänet kansansa ruhtinaaksi näyttääkseen ihmisille, että vain Hän on todellinen Kuninkaamme ja hallitsijamme. Jumalalle ei sattunut Saulin kohdalla mitään virhettä, koska Hän on Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä. Ihmiselle oli nyt vain näytettävä mihin inhimillinen erinomaisuus johtaa!

”Varhain seuraavana aamuna Samuel lähti tapaamaan Saulia. Mutta Samuelille ilmoitettiin: ’Saul on mennyt Karmeliin ja pystyttänyt sinne itsellensä muistomerkin’…”(1.Sam.15).

Kuinka ihania ja merkittäviä ovatkaan nämä muistomerkit etenkin pystyttäjiensä mielessä ja silmissä! Miksi niitä pystytetään niin pienistäkin mielijohteista? Saul oli oikeastaan vasta ensimmäistä kertaa mielestään onnistunut virkaansa kuuluvassa tehtävässä.

”Samuel tuli Saulin luo, sanoi Saul hänelle: ’Herra siunatkoon sinua! Minä olen täyttänyt Herran käskyn’.”

Mutta jumalanmies Samuel näki kuitenkin jotakin paljon laajempaa ja kauemmaksi ulottuvaa!

”Mitä tämä lammasten määkiminen sitten on, joka kuuluu minun korviini, ja tämä raavaiden ammuminen, jonka kuulen?”

Miksi me tänä päivänä kuulemme kaikenlaista, vaatimattomallekin ymmärrykselle outoa ääntä ja ääntelyä? Me saamme kuulla mitä voimallisimpia siunauksen toivotuksia ja kohdata iloisia kasvoja, mutta jo nenämmekin haistaa kaikenlaisen ylimääräisen läsnäolon. Meille on jo aivan liiaksi korostettu hengellisen alistumisen tärkeyttä ja varotettu jopa Pyhän Hengen pilkasta, jos arvostelemme eteemme tulevia ja tuotuja asioita. Olisiko tässä asiayhteydessä jonkinlainen selventävä sanoma meillekin tässä ajassa, jossa niin usein saamme tuntea alamittaisuutta ja puutteellisuutta päätänsä pidempien ollessa äänessä?

”Amalekilaisilta ne on tuotu; sillä kansa säästi parhaat lampaat ja raavaat uhrataksensa ne Herralle, sinun Jumalallesi; mutta muut me olemme vihkineet tuhon omiksi…”

Herra oli selvästi tuonut julki tahtonsa ja antanut selvät ohjeet, mutta pakanallisen uskonnon parhaat palat saivat Saulin selittämään kuulemansa ohjeet itselleen sopivalla tavalla, itsekiitollisuudessaan laatiakseen muistomerkin, ei hengelliselle tapahtumalle, vaan itselleen! Kuka siis rohkenisi arvostella näin merkittävää henkilöä tai hänen toimintaansa?

”Silloin Samuel sanoi Saulille: ’Lopeta; minä ilmoitan sinulle, mitä Herra on minulle tänä yönä puhunut’. Hän sanoi hänelle: ’Puhu’.”

Miksi minäkin haluaisin huudahtaa niin usein: ”Lopeta!”? Saul aikanaan tuskin osasi odottaa sitä, mitä sai kuulla sanottuaan: ”Puhu”. Tässä tulee omakohtaisten kokemusten perusteella mieleen Hesekielin kohta:

”He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan.” (Hes.33)

On mielenkiintoista jatkaa aiheesta luettuamme Samuelin vastauksen:

”Ja Herra lähetti sinut matkaan ja sanoi: 'Mene ja vihi tuhon omiksi nämä syntiset, amalekilaiset, ja sodi heitä vastaan, kunnes olet tehnyt heistä lopun'. Miksi et kuullut Herran ääntä, vaan syöksyit saaliin kimppuun ja teit sitä, mikä on pahaa Herran silmissä?’ Saul vastasi Samuelille: ’Minähän olen kuullut Herran ääntä ja tehnyt sen matkan, jolle Herra minut lähetti. Minä olen tuonut tänne Agagin, Amalekin kuninkaan, ja vihkinyt tuhon omiksi amalekilaiset. Mutta väki on ottanut saaliista lampaita ja raavaita, parhaan osan siitä, mikä oli vihitty tuhon omaksi, uhrataksensa ne Herralle, sinun Jumalallesi, Gilgalissa. Silloin Samuel sanoi: ’Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana’.”

Miettikäämme todella vakavasti: ”Kannattaako koetella Jumalan armahtavaisuutta?”