Aivan
erikoisella tavalla säät hellivät meitä, niin että mielikin on virkistynyt
uskomattomalla tavalla. Kerrostalomme pihalle ilmestynyt aurinkokatos ja viime
kesänä koottu pihakeinu houkuttelevat istumaan ulkona tuntikausia. Aloitimme jo
grillikesänkin makkaranpaistolla. Olin onnistunut valitsemaan todella
herkulliset makkarat, niin että aivan tietoisesti unohdin kohtuullisuuden ja
söin selvästikin liikaa. Näitä makkaroita ostan jatkuvasti, ajattelin
innoissani! Mutta sitten ihmisten kysellessä tyytyväisyyteni syytä, tuli
automaattisesti mieleen lukea makkarapaketista tuoteseloste. Jo hiukan
aikaisemmin vatsassa oleva tunne ei aivan vastannut syömävaiheen iloisuutta, ja
nyt lukiessani mielipiteeni koki kovan muutoksen. Suussa oli maistunut todella
erinomaiselta, mutta nyt outo tunne valtasi mielen, sitä mukaa mitä silmät
etenivät tuoteselosteessa!
Ei
pitäisi valittaa, kun kerran on ruokaa tarjolla, ylenpalttisesti! Mutta jos
tuote sisältää 55 % lihaa ja (ennen kaikkea) sen kaltaisia aineita, tulee
mieleeni se aika, jolloin vielä totuus kerrottiin kiertelemättä.
Lihapitoisuudeksi mainittiin 5 % ja muut aineet lueteltiin hiukan valmistajasta
riippuen. Nyt teksti kertoi ainesosista, jotka eivät todellakaan
riemastuttaneet mieltä! Maku oli kyllä erinomainen, suorastaan uskomaton,
mutta… mutta…
Me olemme
sitä mitä syömme! Onko todellakaan järkevää grillata jauhoja ja jauhettua
nahkaa ym.? Eikö vatsamme sittenkin ole aika järkevä alkaessaan möyrytä kaiken
sinne tunkemamme johdosta? Koko kirjoittamiseni ajan en niinkään ole nyt
ajatellut enää noita ”jäteainepötkylöitä”, vaan meitä hengellisinä olentoina.
Eikö hengellisen ruokamme suhteen ole aika tavalla samoin aivan
hätkähdyttävässä mielessä? Mitä kaikkea meille tarjotaankaan hengellisenä ruokana!
Mieleeni palaa jälleen kerran tuo nuori mies pääkaupunkiseudulta, joka
kotikokouksessa toteaa painokkaasti: ”En ole ollenkaan varma siitä, pitääkö
tämä paikkansa, mutta sanon sen kuitenkin!”
Kuulimme
siis lausunnon: ”En ole ollenkaan varma, onko tämä syötävää, mutta annostelen
sen kuitenkin lautasellenne!” Me siis olemme aivan tämän veljemme kaltaisia,
valiten juuri sitä, mikä suussamme hyvältä maistuu, ja tulevaisuudessa
välttelemme kaikkea mikä ei vastaa mieltymystämme. Mutta pätevätkö kriteerimme
Korkeimman viisauden ja tiedon edessä?
”Ja hän sanoi minulle: ’Ihmislapsi, syö,
minkä tässä saat; syö tämä kirjakäärö, mene ja puhu Israelin heimolle.’ Niin
minä avasin suuni, ja hän antoi tämän kirjakäärön minun syödäkseni. Ja hän
sanoi minulle: ’Ihmislapsi, ravitse vatsasi ja täytä sisälmyksesi tällä
kirjakääröllä, jonka minä sinulle annan’. Niin minä söin, ja se oli minun
suussani makea kuin hunaja.” (Hes.3).
Kuinka
ihana vertaus Sanasta ja sen vaikutuksesta ihmiseen, tässä tapauksessa
profeettaan! Mutta emme saa jättää lukemistamme vain tähän yksittäiseen tapaukseen,
vaan tulee myös lukea:
”Ja sen äänen, jonka minä olin kuullut
taivaasta, kuulin taas puhuvan minulle ja sanovan: ’Mene ja ota tuo avattu
kirjakäärö, joka on meren ja maan päällä seisovan enkelin kädessä’. Ja minä
menin enkelin tykö ja pyysin, että hän antaisi minulle sen kirjasen. Ja hän
sanoi minulle: ’Ota ja syö se; se on karvasteleva vatsassasi, mutta
suussasi se on oleva makea kuin hunaja’. Niin minä otin kirjasen enkelin
kädestä ja söin sen; se oli minun suussani makea kuin hunaja; mutta sen
syötyäni minun vatsaani karvasteli.” (Ilm.10).
Mitä me
siis syömme, sitä me olemme, ja sen vaikutukset tulevat esiin tavalla tai
toisella! Karvastelu on luonnollinen osa hengellistä ravintoamme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti